Archive for Anna-Leena Solhagen

Lasse – muoti-ikoni

Lasse on herkkujen ystävä. Vetoavin kerjäysasento on jo pienestä pitäen ollut pingviini. Halvauksen ja siitä toipumisen aikaan luulimme pingviinin olleen mennyttä aikaa, mutta niinpä vaan vanha kunnon pingviini on edelleen jokapäiväinen ilomme. Muut koiramme eivät moista temppua ole edes kokeilleet!

Vaikka sydäntä särkevä Lassepussittuijotus on vastustamaton, niin pingviinin huojumista tuskin voi heltymättä katsoa. Lassen poseeraus on ollut usean valokuvan aiheena, mutta yksi vuoden 2007 otoksista on vuosia sitten päätynyt perheen nuorison ystävien yritykseen printtikankaan kuvioksi.

Laika-Design valmisti hauskoja pussukoita erirotuisten koirien kuvista. Kaikki olivat tuttuja ja niinpä tuotteet nimettiin niiden oikein esikuvien mukaan. Porukkaan kuului Elvis, Moppe, Vito, Minni & Fanni ja tietysti Lasse!

Tätä nykyä Laika-Design lienee lopettanut toimintansa. Onkin hyvä, että Lasse-pusseja tuli hamstrattua jokunen kappale! Nimittäin kotimainen, korkealaatuisista materiaaleista valmistettu laatutuote voisi olla kova sana vielä vuosien jälkeen – ainakin meille mäyrinkäisfaneille!

Vahtipoikien juhannustervehdys

Vahtipoikien_juhannus1Vahtipoikien tämän kesän toinen mökkikeikka ajoittuu juhannukseen. Jännittävää, sillä silloinhan on päivä pisimmillään ja kesäyö täynnä taikoja. Tosin tänä vuonna helteet alkoivat varhain keväällä eikä lämpöä näyttänyt riittävän enää juhannukseen – harmi. Mutta lähteminen on aina jännittävää ja perillepääsy mukavaa.

Hirsimökin viileys ei Juhannuspojat_mokillapoikia haittaa, kunhan vaan joku huolehtii lämmityksestä. Liedessä ja takassa on syytä pitää tulta kaiken aikaa. Lämpöä odotellessa voi vaikka kääriytyä filttiin. Iltaa odotellessa voi ottaa vaikka pienet päikkärit, että sitten jaksaa vahtia grilliä ja yötä myöten herkuttelevia ihmisiä.

Intressit joka makuun

Onnin turkoosi pallo hävisi syksyllä, mutta löytyi keväällä. Siltä varalta, että pallo taas vierii näkymättömiin, on autoon varattu peräti kaksi tuliterää Cyper ball -palloa. Vihreä jätettiin kotiin, koska sitä ei ruohikosta löydä edes Onni! Ihmisseurueen on kuitenkin syytä varautua tuntikausien pallotteluun, sillä nyt on sen aika. Pallopojan mielestä aina on oikea aika pelata.

Tore ottaa mökillä rauhallisesti eikä huuda ja melskaa kuten kaupungissa. Tuulen humina korkeissa petäjissä ja koivuissa kesyttää kovimmankin Kallion kundin. Lintujen lentelyä ja metsän elämää on mukava seurata kuistilla pötkötellen. Taitaa pojassa olla lintubongarin vikaa?

Lasse vahtii tarkkana keittiötä. Eihän koskaan voi tietää millaisia välipaloja putoaa. Erityisen mielenkiintoinen on lattiasta avautuva luukku ”kylmäkellariin”. Ruuan kerjääminen onkin Lassen lempparia. Kuoppien kaivaminen ja kävelylenkit metsäteillä ovat kaikkien vahtipoikien mieleen.

Jostain syystä saunominen ei ole vahtipoikien juttu. Kukaan ei ole kiinnostunut kuumasta ja kummallisesta huoneesta vaikka lämmitysvaiheessa uteliaina tulevatkin ihmettelemään moista puuhaa. Kuuleman mukaan mäyräkoirat tapaavat olla saunan ystäviä. Vahtipoikia ei sauna kuitenkaan liiemmin kiinnosta.

Lasse oli nuorempana erittäin innokas uimari, mutta villitys on iän myötä jäänyt. Onnin uintia alettiin rajoittaa vuosia sitten, kun kuono suuntasi vesilintujen perään kohti järvenselkää. Siinä ei auttanut kuin vaatteet päällä rynnistää perään ja hakea ukko maihin. Kaikki osaavat todistetusti uida – ilmeisesti koiraa.

Vahtipojat jatkavat juhannuksen viettoa ja toivottavat kaikille kamuille iloista mittumaaria!

 

 

Suurten juhlien viikko!

Vietämme upeaa kesäkuista syntymäpäiväviikkoa! Onni on täyttänyt maanantaina 9. kesäkuuta seitsemän vuotta ja Lasse saavuttanut keskiviikkona 11. kesäkuuta kunnioitettavan kymmenen vuoden iän. Nämä ihanat pojat, Tore mukaan lukien, ovat olleet ilonamme ja seuranamme jo vuosia –olemme siis todella onnekkaita!

 

Näihin vuosiin mahtuu valtava määrä iloa ja naurua. Myös huolta on riittänyt. Välillä on tuntunut, että jääräpäisen ja tottelemattoman mäyräkoiran pitäminen hengissä on kokopäivätyötä. Milloin on kaivettu oksia kurkusta, milloin kiidätetty lääkärin vastaanotolle tai juostu kiinni karkuun pinkovaa dakkelia. Mutta kaiken vaivan ja päänsäryn korvaa vastustamattoman ihana, suuri persoona pienessä, mutta pitkässä paketissa!

 

sydan Siiri

 

Perheemme ensimmäinen oma karkkarimäyris, Siiri muutti ensimmäiseksi lapseksemme syksyllä 1983. Täydellinen neito sai asustaa kanssamme vain neljä vuotta, koska suureksi suruksemme jouduimme luovuttamaan Siirin ystäville vakavan astman puhjettua esikoisellamme. Siiri pääsi hyvään kotiin ja kävimme tervehtimässä kultaamme säännöllisesti. Hautasimme Siirimme kesämökille Siirikuusen juureen. Ikää oli ehtinyt tulla kahta kuukautta vaille 15 vuotta.

 

Rakkaasta perheenjäsenestä luopuminen on äärimmäisen tuskallista. Itkimme eroa jo ennen luovutuspäätöstä, itkimme aina erotessamme ja lopullisessa luopumisessa kaipauksen määrä oli mittaamaton. Tähän myös liittyi paljon huonoa omaatuntoa siitä, ettei ollut pystynyt tarjoamaan ystävälleen omaa kotia ja myös kysymykset siitä, oliko varmasti oikea aika lähettää ystävä sateenkaarisillalle. Tämä nostaa kyyneleet vieläkin.  

 

sydan Lasse 

 

Aika kului, lapset kasvoivat ja asumismuoto muuttui. Vuosien koirakuume sai lääkkeensä, kun pentueensa pienin Lasselasseliten muutti luoksemme. Vessaharja suussa rynnistävä villikko kieputti kaikki pikkuvarpaidensa ympärille. Innokkaana matkamiehenä Lasse matkusti ja näki maailmaa. Heräsi ajatus, että tylsät ja yksinäiset päivät voisivat olla hauskempia kaverin kanssa. Lassen emo saisi pian pentuja ja niin ilmoittauduimme jonoon.

 

Kesäkuisena lauantaina olimme mökillä ja kuivasimme kuistilla Lassea uimaretken jäljiltä. Puhelin soi ja kuulimme Jade-mamman synnyttäneen pentueen, josta riittäisi meillekin. Tärkeät asiat jäävät kristallinkirkkaina mieleen!

 

Alpeille suunniteltu automatka ehdittäisiin tehdä ennen pikkupennun kotiutumista. Siis pelkkää hauskaa tiedossa! Alkuun oli mielenkiintoisia lauttamatkoja, hotelleja, Berliiniä, Leibzigiä kunnes tavallisella moottoritiepysähdyksellä Lassen jalat eivät kantaneet. Äkillinen mäyräkoirahalvaus katkaisi hauskanpidon. Eläinlääkärin etsiminen entisen itäsaksan maaseudulta palautti saksankielentaidon salamannopeasti.

Siitä alkoi täydellinen SONY DSCpainajainen, sillä nopeus hoitoon pääsyssä on selkäleikkauksissa ensiarvoisen tärkeää. Vasta kahden vuorokauden kuluttua Lasse pääsi huippuammattilaisten tutkittavaksi. Karu vastaus oli, että tulemme liian myöhään ja että leikkaus ei ehkä kuitenkaan auttaisi. Tässä vaiheessa ei luovuttanut Lasse, emme me eivätkä edes leikkaava kirurgi ja ortopedi. Leikkausta seuraavana päivänä klinikalta soitettiin, että täällä on lääketieteellinen ihme rämpimässä jaloilleen! Alkoi pitkä kuntoutus ja saimme Lassen takaisin.

 

sydan Onni 

 

Lasse matkusti kotiin lentäen, koska automatka olisi ollut liian rasittava. Pari päivää Lassen kotiutumisesta muutti kaveriksi pieni Onni. Meitä oli varoitettu, että mökötys kestäisi viikon ja näin todellakin kävi. Pian alkoi leikki ja temmellys, joka auttoi Lassea toipumaan. Onnista kasvoi viisas pikkuveli, joka alkoi paimenkoiramaisen huolehtia Lassesta.

 

Nämä seitsemän vuotta SONY DSCovat kuluneet nopeasti. Onni leimaantui Lasseen hyvin vahvasti eikä paria päivää lukuun ottamatta ole veljestään erossa ollutkaan. Lasse toipui leikkauksesta hitaasti ja varmasti. Kauhulla olemme ajatelleen mitä jos olisimme valinneet toivottomuuden. Vieläkin muistuu mieleen kirurgin sanat siihen, että tehdään kaikki, kaikki mahdollinen – hän totesi vain, että samalla rahalla saisi kuulemma monta uutta koiraa. Silti. Nämä Lassen lisävuodet tuntuvat todelliselta juhlalta!

 

sydan Tore 

 

Pari vuotta SONY DSCmyöhemmin perheeseen muutti pikkupoika Tore. Lasse ja Onni ovat Toren enopuolia, jos nyt sellaista sukulaisuussuhdetta kuvaavaa termiä on edes olemassa. Usein kysytään miten kolme poikaa pärjää keskenään – hyvin pärjää. Ei olla tapeltu, mutta leikitty on ja paljon. Oma lauma on tärkeä ja siihen turvaten on kiva melskata kylän koirille.

 

Tore on viimeisen vuoden aikana ollut paljon reissussa – virallinen koti kun nykyään on Helsingissä. Ero tuntuu aina kurjalta, mutta sitä suurempi on jälleennäkemisen riemu.

 

Elämä koiraperheessä on välillä vaativaa ja joskus jopa täynnä velvoitteita. Samalla se on kuitenkin niin ihanaa. Kotiintulijaa odottaa aina iloinen hännänhuiske ja uskollinen ystävä tartuttaa elämänilonsa surkeimpanakin päivinä. Koiran hankinta on ihmisen parhaimpia valintoja.

 

Nyt juhannusruusujen kukkiessa olemme kiitollisia ja toivotamme vahtipojille paljon terveitä vuosia, pitkää ikää sekä sydämelliset onnittelut!

 

Pojat_pihalla2012_800x567

Vahtipoikien joulutervehdys

Sateessa ja myrskyssä on taivallettu Lasse-suihkussavuoden kokokohtaan. Joulunaika on vahtipoikien lempparia monellakin tapaa: koko perhe on koolla, kauppakasseista paljastuu herkullisia kaloja ja juustopaloja, kummallisia paketteja rapistellaan ja sisään ilmestyy kokonainen puu! Ilmassa on tekemisen meininki ja kaikki ovat iloisia.

Kostean ja kuraisen lenkin jälkeen suihku on lähes jokapäiväistä. Ei aina niin mukavaa, mutta suihkun jälkeen olo on taivaallinen – voi juosta pää kolmantena, eikun viidentenä jalkana, kieppua ja pyöriä matoilla, myllätä sängyillä!

 

Tore_suihkussa Onni_suihkussa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulujuhlallisuuteen valmistaudutaan perusteellisella joulusuihkulla. Näin olemme valmiita nauttimaan joulusta ja toivottamaan kaikille lukijoillemme oikein rauhallista joulunaikaa ja onnekasta uutta vuotta!

Toipilaana ei ole mukavaa

Onni_sangyllaMäyräkoiran pitämisen hengissä ja terveenä on hyvin haasteellista. Silmät ja korvat tarkkana seurataan liikkumista Lasse_selka2ja tapahtumia. Merkkejä haetaan kaikesta oireiluun viittaavasta. Kohdallamme tämä on varmasti perua Lassen kuusi vuotta sitten kokemasta vaikeasta halvauksesta autoreissulla Itävaltaan. Korvissa kuuluu vieläkin se ulahdus, jonka hermojen salpautuminen ilmeisesti sai aikaa ja sormet muistavat edelleen miltä tuntui takaosastaan velton koiran nostaminen autosta. Lasse_selka1

Kaikeksi onneksi, vaikkakin monien vaiheiden jälkeen, selvisimme neurokirurgi Gödden ja ortopedi Stegerin klinikalle. Se kannatti, sillä Lasse on saanut jo yli kuusi vuotta ”lisäaikaa”. Kiittelemme tästä päivittäin.

Onnin varpaiden ja reisien nikertely oli jo pidempään huolestuttanut, mutta eräänä aamuna aamupissalta tultuamme Onni jäi lattialle makaamaan ja tärisi. Soitimme Aistiin, joka on neurologisiin ongelmiin erikoistunut ympärivuorokauden päivystävä eläinsairaala Vantaalla. Sieltä saimme ohjeeksi tarkkailla ja käydä ennen heille tuloaan näytillä omalla eläinlääkärillämme. Saimme vielä samalle päivälle ajan Remediumista, jossa lämpökameran avulla voidaan etsiä kipukohtia. Kiikutimme Onnin taitavan eläinlääkärin Nina Mäkisen tutkittavaksi. Hän kuvasi Onnin ja totesi, että vasen kylki oli kameran kuvassa keltainen, joka tarkoittaa viileää aluetta. Nikamat eivät näyttäneet ongelmallisilta, mutta lihasten ja hermoston toiminnassa oli jotain vialla.

Onni sai kipulääkityksen ja Onni_leikkikehassakahden viikon lepokuurin. Ensimmäiset viisi päivää Onni vietti erittäin rajoitetusti kuljetushäkissä ja olohuoneeseen viritetyssä leikkikehässä. Ei hyppimistä, ei kiipeilyä, ei oikeastaan mitään. Onnin – vahtipojista viisaimman ja touhukkaimman arki muuttui vankilaelämäksi. Mahtoi tuntua rangaistukselta ilman syytä!

Lasse ja Tore ihmettelivät kaltereiden takana asustavaa veljeään. Onnia oli turha odottaa lenkille. Uloskin pääsi vain sylissä kannettuna. Leikkimiseenkään ei saanut seuraa. Lasse tyytyikin räksyttämään kalterin takana olevalle potilaalle.

Video Lassen ja Onnin keskustelusta

Päivät ovat kuluneet ja vapauksia on tullut enemmän. Harmillisesti kävelylenkit ovat edelleen julistettuina pannaan. Mutta yöt sentään voidaan jo nukkua sängyssä!

Toipilaana ei ole mukavaa, mutta mukavaa on olon paraneminen ja elämän normalisoituminen. Lasse on hyvä esimerkki onnistuneesta operaatiosta ja pitkään jatkuneesta jälkihoidosta. Toivottavasti tällä kertaa selviämme pelkällä säikähdyksellä ja Onni toipuu niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Ja meidän silmämme ja korvamme ovat jatkossa entistäkin valppaampia.

Maahisenkierroksella

Noux1Vahtipoikien päiväkävely suuntautua pääkaupunkiseudun monipuolisimpaan kansallispuistoon, Nuuksioon. Laumaan kuului kolmen vahtipojan lisäksi seitsemän ihmistä – siis aika iso revohka Onni-laumanvartijan vastuulla. Nimittäin Onnia katsellessa ei voi olla näkemättä raksutusta, joka kuuluu Onnin laskiessa sitä, että lauma on varmasti koossa. Ja jos ei ole, niin sitten vilkuillaan hätääntyneesti ympärille ja heittäydytään maahan makaamaan kunnes pääluku täsmää ja kaikki ovat mukana.

Toki tiesimme, että on Espoo-päivä, mutta sitä emme tienneet, että oli myös ensimmäinen Suomen luonnon päivä. Nuuksiossa, luontokeskus Haltiassa oli hieman aiemmin vietetty merkkipäivän päätapahtumaa. Liput liehuivat saloissa ja paikalla vilisi jos jonkinlaista kulkijaa. Kasvomaalattuja retkeilijöitä, turisteja, sienestäjiä, urheilijoita, lapsia, aikuisia ja vahtipoikien mielestä paras: hurmaava beagle-tyttö, joka oli kovin ystävällinen poikakolmikolle. Harmillisesti Haltian hienoon rakennukseen oli koirilta pääsy kielletty. Vuorotellen joku jäi poikien kanssa odottelemaan ulkopuolelle.

Suuntasimme reittimme Solvallan urheiluopiston sivuitse metsään. Valitsimme turvallisen ja hyvin opastetun Noux3Maahisenkierroksen – nimittäin laajaan metsään emme halunneet eksyä. Alkuun jouduimme kulkemaan urheilukentän laitaa vaikka sekin oli koirilta kielletty! Reitti oli vaihteleva ja siinä oli kivasti sekä ala- että ylämäkiä. Aurinko paistoi ihanasti ja näköalatasanteen upea maisema lähes huimasi – hieno on kotikaupunkimme!

Noux2Noux4Metsäreitti oli kiva ja innosti juoksemaan niin kovaa kuin vain hihna kaulassa pystyi. Vasta reitin lopusta löysimme metsäpuron, josta joimme raikasta vettä – sitä olisi tehnyt mieli jo aiemmin. Vesipisteen lisäksi kaipasimme roskista, jonne kakkapussin olisi voinut sujauttaa. Kaipa roskisten puuttumiselle on joku hyvä syy, tiedä häntä.

Parkkipaikalle päästyämme kaikki olivat tyytyväisiä. Lupasimme tulla toistekin eväiden kanssa ja ottaa omat vedet mukaan!

Arboristi Lasse ja vanhat puut

Kaivaminen on yksi mäyräkoirien suosikkipuuha. Kuoppia voi kaivaa maahan, mutta vielä makoisampaa on kuoputtaa puiden juuria. Pihan vanhat lehmukset ovat mieluisia kohteita, koska siellä on monenlaisia pieneliöitä, linnunpesistä pudonneita höyheniä, oravien hylkäämiä kävynrankoja, edellisvuosien lehtiä ja oksanpätkiä. Mutta parasta ovat puiden lahoavat sisukset, joita ruopimalla voi löytää mitä tahansa.

lassekaataapuita2lassekaataapuita1

Vahtipojista Lasse on se, joka eniten viihtyy puunrungoissa. Lasse antaa kirjaimellisesti juurihoitoa puuvanhuksille. Ylväiden puiden kanssa on myös syytä olla varovainen. Kovat tuulet voivat koitua puiden kohtaloksi erityisesti, jos sisukset alkavat olla kovin pehmenneitä.

Riskinä on myös palasten juuttuminen yli-innokkaan kaivurin kurkkuun. Lasse on jo useaan otteeseen pelastettu pinteestä ensiapukursseilla opituilla taidoilla: koira kainaloon ylösalaisin ja vierasesine varovasti sormilla ulos. Tämän jälkeen potilas on kirmannut täyttä laukkaa jatkamaan puuhiaan! Operaatio on onneksi toiminut hyvin ja toivottavasti myös jatkossa toimii – tukehtumiseen kun ei montaa hetkeä tarvita.

Kaivamiseen liittyy myös eräs tarina, jonka mukaan perheessä oli kaksi mäyräkoiraa, jotka kumpikin tykkäsivät kaivaa luolia puun molemmin puolin. Ne onnistuivat kaivamaan käytävät yhteen ja siten pilasivat puun elinmahdollisuudet ja niinpä puu lopulta kaatui. Kukaan ei tarinan mukaan jäänyt alle. Totta tai ei, liikaa ei kannata kaivautua lahojen jännittävään maailmaan. Sitä paitsi mäyräkoiran kanssa on oltava silmät selässä eikä valvonta saa herpaantua hetkeksikään. Aika haasteellinen nelijalkainen!

Hei, olen siili!

 

Siilin_kanssa_aitauksessaHansatien pihapiirissä on kesän kuluessa havaittu siili ja parhaimpaan aikaa kaksikin. Heinät heiluvat, kun ripeästi liikkuvat tuhisijat painelevat pensaikoissa. Vapaan kasvatuksen metodilla hoidettu puutarha on kuulemma parasta siilien hoitoa – sopii meille. Suotuisissa oloissa elää paljon hyönteisiä ja pieneliöitä, jotka ovat siilille parasta herkkua. Koirien ulkovesiastia tuntuu olevan pikkulintujen tai miksei siilienkin käytössä ainakin siitä päätellen, että kuppi on pestävä ja vesi vaihdettava päivittäin.

Siili on sympaattinen ja harmiton kotieläin. Sen touhuja on hauska seurata. Yöeläjää harvoin tapaa päivisin, mutta joskus siinäkin onnistaa. Siilit liikkuvat öisin, joten tuolloin autolla liikuttaessa on oltava erityisen tarkkana. Liikenteen sanotaan olevan siilin pahin vihollinen. Pikavauhtia tien yli kipittävää palleroa ei aina ehdi väistää. Taajamissa onkin syytä noudattaa alhaisia nopeuksia – edes siilien tähden!

Ruohon leikkaaminen ja puskien siivoaminen on myös syytä tehdä varoen. Kasviston seassa kyyhöttävä otus ei välttämättä lähde pakoon. Vanhat ohjeet siilien maitolautasista on syytä unohtaa. Ei maitoa eikä muitakaan ihmisten ruuantähteitä tule siileille syöttää. Pehmeät kissanruuat sekä liotetut koiran kuivapapanat sen sijaan maistuvat. Mikäli aloitat ruokinnan, tulee sitä jatkaa aina marraskuulle saakka. Tuolloin siili käpertyy talvihorrokseen. Kevätauringon alkaessa lämmittää nurkkia, myös siilit heräilevät uniltaan.

Toivomme kovasti, että piikkipallomme asustaisivat turvallisesti talon alapohjassa ja muistaisivat varoa liikennettä. Vahtipojille on painotettu, että siileille ei saa haukkua, mutta tarkkailla saa. Oppi on mennyt vaihtelevasti perille.

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

– Kirsi Kunnas

Tänne, eikun sinne – ei sittenkään, vaan tuonne!

Trio2Lasse on pienestä pitäen ollut päättäväinen. Harkintaa löytyy, mutta joskus ensin toimitaan ja vasta sitten mietitään. Lassen kanssa lenkkeily on ihan omaa luokkaansa.

Lasse haluaa päättää minne mennään. nassikkiJos meno ei miellytä eikä muu lauma näytä sitä ymmärtävän, lyödään jarrut pohjaan. Siinä sitten niskanahka rullalla litistytään maata vasten ja annetaan katseen kertoa totuus. Äkkipysäyksen jälkeen Lasse osoittaa reippaalla riuhtaisulla suunnan, jonne kannattaa rynnistää. Lassen kuviolaukka on ulkopuolisten silmin huvittavaa: z-kuvioita, vauhdikkaita koukkauksia, jalkojen ympäri kietoutumista ja jatkuvaa talutinten sekoittamista. Välillä tuntuu, että kyse on tanssista, jonka koreografian vain Lasse tietää.

Jääräpäisyys on yksi mäyräkoiralle Lasse_laahattaatyypillinen luonteenpiirre. Tavallisimmin Onni tyytyy Lassen ratkaisuihin, mutta viime aikoina myös Onni on alkanut osoittaa omia mieltymyksiään. Kesäkuumalla, talvipakkasilla tai vesisateessa moinen vänkääminen ei miellytä ketään – korkeintaan sitä, jonka tahto toteutuu.

Suunnanmäärääminen on Lasselle tärkeää kaikkialla. Navigointi on Lassen lempparia myös autossa. Lassen paikka on itseoikeutetusti töröttää kuljettajan ja etumatkustajan välisen kyynärnojan päällä. Siihen rynnitään viimeistään silloin, kun auton vilkku napsahtaa päälle. Lasse haluaa ehdottomasti tietää minne mennään. Paluumatka mökiltä sujuu yleensä sikeässä unessa, mutta Kehä 3:lta Kauklahden liittymään vilkutettaessa ukko rämpii tähystyspaikalleen. Ja aloittaa kovaäänisen tiedottamisen vahtipoikien paluusta.

Musta kyy iskee

Aamulenkki mökillä sai dramaattisen käänteen kyykäärmeen yllättäessä tien reunuksia nuohoavan koiralauman. Vai onko kuitenkin niin, että koiralauma yllätti kyyn?

Keräsimme hiekkatien laidan heinikosta kesän ensimmäisiä kantarelleja. Joku autokin peräkärryineen ajeli hiljaa ohitse. Vahtipojat tutkivat touhukkaasti heinikkoa kunnes Tore kiljaisi ja hyppäsi takaisin tielle. Kiljuminen ja säikkyminen on Torelle ominaista, mutta tapaamme aina tarkistaa josko käytökseen on jokin vakava syy. Siinä puolisen metriä tiestä makasi keskisuuri kyykäärme sievästi rullalla. Onni otti loikan otusta kohti, mutta ehdimme napata ukon lennosta. Vahtipojathan eivät koskaan kulje vapaana vaan aidattuja koirapihoja lukuun ottamatta aina hihnassa.

Tore sylissä ravasimme mökille ja teimme perusteellisen tutkimuksen. Ei aristusta missään, mutta kirsun sivussa, entisen punkinpurema-arven vieressä näkyi pienet punertavat ja tuoreet reiät. Numerotiedustelusta lähin päivystävä eläinlääkäri ja suorista tietä sinne!

Päivystävä eläinlääkäri Laura Mäkelä Olkapaallatotesi diagnoosimme oikeaksi. Nykytiedon mukaan kyytablettia ei suositella lainkaan, sen sijaan nesteytys tehdään suonen kautta ja siten laimennetaan munuaisia tuhoava myrkky.

Tore laitettiin tiputukseen ja sai myös annoksen huumaavaa suonensisäistä kipulääkettä. Potilas odotti eläinlääkärin luona kunnes haimme Onnin ja Lassen sekä kamppeemme mökiltä. Niin sitten ajoimme reilut kaksi tuntia omalle klinikalle Eläinlääkäriasema Arkkiin.  Tore jäi klinikalle kunnes tiputuspussi oli tyhjentynyt – siihen meni yhteensä seitsemän tuntia. Illalla Tore pääsi kotiin. Olo oli kummallinen ja askel hieman hutera. Erikoinen mökkireissu vaikuttaa Autossa

ainakin näillä näkymin säikähdyksestä huolimatta saavan onnellisen lopun. Parin viikon kuluttua käydään tarkistuksessa ja toivotaan, että veriarvot ovat kunnossa.

Kiitämme lämpimästi meitä auttaneita ammattilaisia ja toivotamme kaikille lukijoillemme hyvää ja turvallista kesää! Varokaa käärmeitä – liian varovainen tuskin voi olla!