Kauklahden vahtipojat

Vahtipojatkin tietävät, että kunnon kesään kuuluu mökkeilyä. Lasse, Onni, Tore, Jaakko ja Tuuli viettivät heinäkuisen kesäviikonlopun metsässä samoillen, lintujen puuhia seuraten ja tietysti myös palloa pelaten. Luonnonhelmassa on mukavaa, koska tekemistä, näkemistä ja kuulemista riittää. Villinä pyrähtevät pikkulinnut onnistuivat säikyttämään pahanpäiväisesti ainakin suurimman ihailijansa, Toren.

Aurinkoisella kuistilla on mukava makoilla korkeiden mäntyjen huminassa. Kun tulee kuuma, voi siirtyä sisätiloihin. Joskus hyttyset ja muut lentävät ötökät voivat aiheuttaa harmia, mutta muutoin olo on kadehdittavan rento. Kuvassa Lasse ja Tore.

Onni on pistänyt kesäisen lepäämisen vielä paremmaksi ja varannut itselleen oman aurinkotuolin! Pitääkö niitäkin hommata jokaiselle oma? Ja pallo mukana.

Väsyttäähän se vähemmästäkin, kun palloa on pelattava yötämyöten. Onni tietää, että silloin pelataan, kun on tilaisuus. Levätä voi kotonakin.

Marja- ja sienimetsään olisi kiva mennä yhdessä, mutta hihnassa kulkeva ja maastoa jatkuvasti nuuhkiva koira ei ole mukavin mahdollinen kumppani – jos nimittäin aikoo jotain poimia. Kaksi kättä ei riitä hallitsemaan koria, koiria, varpuja ja mahdollisia hyttysiä. Pojat tykkäävät olla mukana ja syödä marjoja suoraan puskista. Lassea ei yleensäkään turha vaatimattomuus vaivaa ja hän syökin mieluiten korista valmiiksi puhdistettuja marjoja. Sienet sen sijaan eivät kiinnosta lainkaan. Kanttarellikurssi voisi tehdä terää.

Ruoka maistuu aina ja kaikkialla. Luolakoira pysyy onnellisena, kun on mahdollista kaivaa kuoppia niin paljon kuin sielu sietää. Siksi sekä mökillä että kotona piha muistuttaa paikkapaikoin avaruuden kraaterinäkymää. Samalla myös alkeellinen hiiligrilli saa  hiekkapuhalluksen. Kuoppa pitää aina kaivaa siihen, missä on tuolin, pöydän tai edes grillin jalka.

Menomatkalla mökille vahtipojat seuraavat tarkkana matkan kulkua. Navigointi on Lassen eritysalaa. Lassen lempparipaikka autossa on huojua kuljettajan ja etumatkustajan välissä. Siinä voi samalla haukkua tienposkessa kulkevat koirat.

Kuvassa paikan on valloittanut Onni.

Paluumatkalla kaikki nukkuvat reporankoina aina Kauklahden liittymään saakka – siinä vaiheessa täytyy tiedottaa koko kylälle, että nyt me taas tullaan. Rankka viikonloppu uuvuttaa pitkälle seuraavaan viikkoon.

Onneksi on vielä paljon kesää ja mökkireissuja jäljellä!

Pitkästä aikaa kierrettiin hevostallin lenkki. Siinä mukava reitti kulkee vaihtelevassa maastossa ja mielenkiintoisissa paikoissa. Reilun tunnin reissu on kesäkuumassa mahdoton tehtävä, mutta tämän päivän puolipilvisessä säässä meno maistui mukavalta.

Alkuun kipitetään vilkkaan autotien laitaa – pitää olla tosi tarkkana ja kyllä hihna onkin kireällä! Sitten kiivetään pientä polkua metsikköön, jossa kavutaan kaatuneiden puiden ylitse ja tuoksutellaan ihania metsän tuoksuja. Tämän jälkeen palaamme pienemmän autotien pientareille. Ohitamme isot hevostallit ja usein vastaan onkin marssinut hevosia isoja ja pieniä ratsastajia selässään.

Matka jatkuu Espoon kartanon vanhoille silloille. Qvarnbron-sillan alla virtaava koski on uhkaava, sillä siltalankkujen raoista näkyy alhaalla vaahtoava vesiputous. Siitä pitää pinkaista nopeasti eteenpäin. Tämän jälkeen tulemme reitin hauskimpaan paikkaan. Nimittäin pauhaava vesiputous tyyntyy matalaksi joeksi, jonne voi matalajalkainenkin reissumies tallustella vilvoittelemaan ja juomaan raikasta vettä. Täällä tapasimme myös 13-vuotiaan Lapinkoiratytön, jonka kanssa Lasse kaveerasi välittömästi ja jäi muusta porukasta jälkeen.

Loppumatkan lönköttelimme viljapellon laitaa. Kuumuus oli vienyt voimia, mutta uutta virtaa löytyi jäljestyskoiran nenän havaittua edellä pinkovan jäniksen. Pitkäkorvan kadottua peltoon tulimme kotiin rivakkaa vauhtia. Iltapalan jälkeen olikin hyvä mennä nukkumaan.