Kauklahden vahtipojat

Toukokuisena sunnuntaina 2010 pihaamme tepsutteli jyhkeä, harmaa koira. Veimme rohkean ja ystävällisen tulokkaan koira-aitaukseen omien koirien ollessa sisätiloissa.

Kippurahäntä oli hyvin ystävällinen ja antoi tutkia itsensä. Panta kaulassa, mutta ei mitään tunnusmerkkejä. Mielestämme vieras vaikutti Norjan hirvikoiralta. Otimme välittömästi yhteyttä kaikkiin kadonneita ja löytyneitä eläimiä jäljittäviin järjestöihin, lähitienoon löytöeläintaloihin ja poliisiin. Kiltti koira vietti yön sisällä omassa huoneessa, vaikka halukkuutta olisi ollut muiden joukossa. Emme uskaltaneet, koska epäilimme isokokoisen uroksen aiheuttavan selkkauksia vahtipoikien omalla reviirillä.

Maanantaina eläinlääkäriasemalla ei löydetty mikrosirua. Ulotimme kyselyt lähikuntien metsästysseuroihin. Kuvallisia ilmoituksia ripustettiin valopylväisiin ja ilmoitustauluille. Kuvaan ei kaivannut.

Ihailun kohteeksi ansaitusti

Päätimme esitellä koirat toisilleen. Kaikki
sujui kuin leikiten – kuka olisi uskonut, että neljällä aikuisella uroksella synkkaa välittömästi! Se tuntui todella hyvältä. Oli hienoa kulkea kylällä neljän koiran kanssa yhden kulkiessa ylväästi kaikessa rauhassa ja kolme remutessa tavalliseen tapaan.

Saimme puhelun Orimattilasta perheeltä, joka oli äskettäin menettänyt oman hirvikoiransa. Rouva kyseli varovasti mistä oli kyse ja kertoi heidän olevan kiinnostuneita, jos kotia ei ala löytyä.

Olimme yhteydessä Viikin löytöeläintaloon. Siellä sanottiin, että koira pitää tuoda heille  vuorokausitaksan alkaessa raksuttaa saman tien. Kahden viikon kuluttua he ”arvioisivat säilytetäänkö koiraa vai ei”. Me emme kuitenkaan sitä enää saisi! Viranomaiset sen sijaan kertoivat, että ellemme kahdessa viikossa löydä omistajia, saamme omistusoikeuden itsellemme. Viikin valehteleva eläintalo!

Päätimme jatkaa etsintää ja samalla kiinnyimme tähän hienostuneeseen herraan todella paljon. Kävelimme laumana ja vietimme hyvää aikaa. Onni ihaili isoa veljeään tavattomasti Lassen ja Toren myötäillessä. Nimesimme kulkijan Harriksi harmaan turkin perusteella.

Harri nukkui kiltisti sängyn vierellä lattialla, odotti ruokaansa rauhassa ja toimi juuri niin kuin hyvin opetettujen koirien tuleekin tehdä.  Olimme kovin onnellisia, mutta samalla pahoillamme siitä, että omistajia ei kuulunut. Orimattilasta käytiin Harria ihastelemassa. Ymmärsimme, että perhe on tosissaan ja osaisi arvostaa Harria. Kaksi viikkoa kului ja päätimme antaa löytölapsen uuteen hyvään kotiin ja niin Harrista tuli Romeo.

Orimattilassa kodissa odotti kaksi lapinkoirasiskoa. Harri sai hyvän kodin ja paljon rakkautta. Neljän onnellisen vuoden jälkeen diagnosoitiin IMHA, rankka sairaus, jota ei maallikko pysty edes kuvailemaan. Verensiirrot, tiputukset, steroidit, antibiootit ynnä muut raskaat hoidot sekä eläinsairaalassa että kotona veivät voimat ja tänään pieni matkamiehemme siirtyi sateenkaarisillalle.  Olemme kaikki sanattomia.

Vaikka kyse oli vain kahdesta yhteisestä viikosta, tuntuu kuin kyse olisi omasta koirasta. Joku tarkoitus lienee ollut, että herra tepasteli juuri meille ja sopeutui laumaan saman tien. Joku tarkoitus lienee varmasti ollut myös sillä, että uusi hyvä koti löytyi kuin vahingossa. Tiet vain kohtasivat.

Olemme hyvin kiitollisia tästä kaikesta – myös nyt surun hetkellä. AINA on syytä auttaa avuntarvitsijaa – ilon saa takaisin moninkertaisena.

Onneksi päästiin mökille! Mökkeily kuuluu kesään ja on niitä harvoja maisemanvaihdoksia kotikulmien talsimiselle ja nuuhkimiselle. Sitä paitsi automatkailu on jännittävää, kun koskaan ei tiedä mistä käännytään ja mitä lasin takana vilahtaa. Ohi ajavissa autoissakin saattaa olla jotain merkillepantavaa. Kun auton vilkku napsahtaa päälle, nousee ainakin Lasse rivakasti tarkistamaan tilannetta. Lasse onkin tehokkaampi navigaattori kuin tekniset laitteet konsanaan

Säätila on huomattavasti parantunut sitten juhannuksen. Lämmönn myötä myös hyttyset, ampiaiset ja paarmat näyttävät virkistyneen. Viime kesän karmeista kokemuksista viisastuneina varomme käärmeitä entistä tarkemmin. Yhden vaskitsan tapasimme paistattelemassa päivää keskellä tietä ja jätimme sen rauhaan, sillä ne eivät ole vaaraksi kenellekään. Myös yksi kyykäärme oli saatu pyydystettyä muovisaaviin kuskattavaksi kauas metsien taakse.  Voi ihana, kamala luonto!

Vahtipojat rakastavat mustikoita. Onni ja Tore napsivat niitä puskista ihan itse, mutta Lasse haluaa jokaisen marjan yksilöllisesti tarjoiltuina. Mustikoiden ylivoimainen terveellisyys lienee hyväksi myös koirille. Ainakin ne maistuvat. Sen sijaan mansikat eivät kelpaa missään muodossa. Kesän ensimmäiset kantarellit pilkistelivät sammaleessa ja Lasse osallistui keräämiseen hämähäkinverkot kuonollaan.

Lähes 30-asteen kuumuus ottaa koville. Erityisesti kotiinlähdön aikaan kuuma auto ei liiemmin houkuttele. Onneksi sivutiellä voi vielä tuuletella avoimen ikkunan ääressä. Harmi vaan, kun sitä riemua ei kestä kuin reilun kilometrin ajan. Sitten voikin oikaista takapenkille ja vedellä hirsiä kotiin saakka. Parin päivän visiitti mökillä antaa unenlahjoja ja ajattelemisen aihetta pitkälle viikkoon.

Video Toresta mustikkapuskassa.

Kuluvana kesänä ei aurinko ole liiemmin lämmittänyt. Nyt kuitenkin tärppäsi ja vahtipojat saivat lämpimän auringonpaisteen lisäksi vieraita, kun Nipsu Nummelasta  tuli yllätysvierailulle ja pojat pääsivät pihan aitaukseen isolla porukalla.

Nipsu on 7-kuinen coton de tuleard -nuorukainen. Valkoinen lumipallonappisilmä herätti vahtipojissa kummastusta. Vilkas, leikkisä, rohkea ja äärettömän kiltti Nipsu oli kaikkien kaveri. Ihmettely, kuopan kaivaminen ja leikkiin kutsu oli hauskaa, mutta ehdottomasti jännittävintä oli seurata Onnin pallopeliä. Nipsu juoksi sitkeästi Onnin perässä tämän noutaessa palloaan, jonka joku aina joutuu heittämään.

Onni haluaa syöttää palloa ja siksi peliin tarvitaan erillinen heittäjä. Nipsu toistaiseksi ainokaisena pallottelee jopa yksinään. Kun Onni väsyi, nappasi Nipsu pallon ja pyöritteli sitä suvereenisti – siinä sitä riitti vahtipojilla ihmettelyä!

Lähes kolme tuntia mielenkiintoista tekemistä aitauksessa antoi hyvät unenlahjat. Tästä saimme vielä seuraavana päivänä nauttia – nimittäin se kesäkuinen kaatosadesunnuntai oli kuin suoraan syyskuulta.

Vahtipoikien tämän kesän toinen mökkikeikka ajoittuu juhannukseen. Jännittävää, sillä silloinhan on päivä pisimmillään ja kesäyö täynnä taikoja. Tosin tänä vuonna helteet alkoivat varhain keväällä eikä lämpöä näyttänyt riittävän enää juhannukseen – harmi. Mutta lähteminen on aina jännittävää ja perillepääsy mukavaa.

Hirsimökin viileys ei poikia haittaa, kunhan vaan joku huolehtii lämmityksestä. Liedessä ja takassa on syytä pitää tulta kaiken aikaa. Lämpöä odotellessa voi vaikka kääriytyä filttiin. Iltaa odotellessa voi ottaa vaikka pienet päikkärit, että sitten jaksaa vahtia grilliä ja yötä myöten herkuttelevia ihmisiä.

Intressit joka makuun

Onnin turkoosi pallo hävisi syksyllä, mutta löytyi keväällä. Siltä varalta, että pallo taas vierii näkymättömiin, on autoon varattu peräti kaksi tuliterää Cyper ball -palloa. Vihreä jätettiin kotiin, koska sitä ei ruohikosta löydä edes Onni! Ihmisseurueen on kuitenkin syytä varautua tuntikausien pallotteluun, sillä nyt on sen aika. Pallopojan mielestä aina on oikea aika pelata.

Tore ottaa mökillä rauhallisesti eikä huuda ja melskaa kuten kaupungissa. Tuulen humina korkeissa petäjissä ja koivuissa kesyttää kovimmankin Kallion kundin. Lintujen lentelyä ja metsän elämää on mukava seurata kuistilla pötkötellen. Taitaa pojassa olla lintubongarin vikaa?

Lasse vahtii tarkkana keittiötä. Eihän koskaan voi tietää millaisia välipaloja putoaa. Erityisen mielenkiintoinen on lattiasta avautuva luukku ”kylmäkellariin”. Ruuan kerjääminen onkin Lassen lempparia. Kuoppien kaivaminen ja kävelylenkit metsäteillä ovat kaikkien vahtipoikien mieleen.

Jostain syystä saunominen ei ole vahtipoikien juttu. Kukaan ei ole kiinnostunut kuumasta ja kummallisesta huoneesta vaikka lämmitysvaiheessa uteliaina tulevatkin ihmettelemään moista puuhaa. Kuuleman mukaan mäyräkoirat tapaavat olla saunan ystäviä. Vahtipoikia ei sauna kuitenkaan liiemmin kiinnosta.

Lasse oli nuorempana erittäin innokas uimari, mutta villitys on iän myötä jäänyt. Onnin uintia alettiin rajoittaa vuosia sitten, kun kuono suuntasi vesilintujen perään kohti järvenselkää. Siinä ei auttanut kuin vaatteet päällä rynnistää perään ja hakea ukko maihin. Kaikki osaavat todistetusti uida – ilmeisesti koiraa.

Vahtipojat jatkavat juhannuksen viettoa ja toivottavat kaikille kamuille iloista mittumaaria!

Vietämme upeaa kesäkuista syntymäpäiväviikkoa! Onni on täyttänyt maanantaina 9. kesäkuuta seitsemän vuotta ja Lasse saavuttanut keskiviikkona 11. kesäkuuta kunnioitettavan kymmenen vuoden iän. Nämä ihanat pojat, Tore mukaan lukien, ovat olleet ilonamme ja seuranamme jo vuosia –olemme siis todella onnekkaita!

Näihin vuosiin mahtuu valtava määrä iloa ja naurua. Myös huolta on riittänyt. Välillä on tuntunut, että jääräpäisen ja tottelemattoman mäyräkoiran pitäminen hengissä on kokopäivätyötä. Milloin on kaivettu oksia kurkusta, milloin kiidätetty lääkärin vastaanotolle tai juostu kiinni karkuun pinkovaa dakkelia. Mutta kaiken vaivan ja päänsäryn korvaa vastustamattoman ihana, suuri persoona pienessä, mutta pitkässä paketissa!

Siiri

Perheemme ensimmäinen oma karkkarimäyris, Siiri muutti ensimmäiseksi lapseksemme syksyllä 1983. Täydellinen neito sai asustaa kanssamme vain neljä vuotta, koska suureksi suruksemme jouduimme luovuttamaan Siirin ystäville vakavan astman puhjettua esikoisellamme. Siiri pääsi hyvään kotiin ja kävimme tervehtimässä kultaamme säännöllisesti. Hautasimme Siirimme kesämökille kuusen juureen. Ikää oli ehtinyt tulla kahta kuukautta vaille 15 vuotta.

Rakkaasta perheenjäsenestä luopuminen on äärimmäisen tuskallista. Itkimme eroa jo ennen luovutuspäätöstä, itkimme aina erotessamme ja lopullisessa luopumisessa kaipauksen määrä oli mittaamaton. Tähän myös liittyi paljon huonoa omaatuntoa siitä, ettei ollut pystynyt tarjoamaan ystävälleen omaa kotia ja myös kysymykset siitä, oliko varmasti oikea aika lähettää ystävä sateenkaarisillalle. Tämä nostaa kyyneleet vieläkin.  

 Lasse 

Aika kului, lapset kasvoivat ja asumismuoto muuttui. Vuosien koirakuume sai lääkkeensä, kun pentueensa pienin Lasselasseliten muutti luoksemme. Vessaharja suussa rynnistävä villikko kieputti kaikki pikkuvarpaidensa ympärille. Innokkaana matkamiehenä Lasse matkusti ja näki maailmaa. Heräsi ajatus, että tylsät ja yksinäiset päivät voisivat olla hauskempia kaverin kanssa. Lassen emo saisi pian pentuja ja niin ilmoittauduimme jonoon.

Kesäkuisena lauantaina olimme mökillä ja kuivasimme kuistilla Lassea uimaretken jäljiltä. Puhelin soi ja kuulimme Jade-mamman synnyttäneen pentueen, josta riittäisi meillekin. Tärkeät asiat jäävät kristallinkirkkaina mieleen!

Alpeille suunniteltu automatka ehdittäisiin tehdä ennen pikkupennun kotiutumista. Siis pelkkää hauskaa tiedossa! Alkuun oli mielenkiintoisia lauttamatkoja, hotelleja, Berliiniä, Leibzigiä kunnes tavallisella moottoritiepysähdyksellä Lassen jalat eivät kantaneet. Äkillinen mäyräkoirahalvaus katkaisi hauskanpidon. Eläinlääkärin etsiminen entisen itäsaksan maaseudulta palautti saksankielentaidon salamannopeasti.

Siitä alkoi täydellinen painajainen, sillä nopeus hoitoon pääsyssä on selkäleikkauksissa ensiarvoisen tärkeää. Vasta kahden vuorokauden kuluttua Lasse pääsi huippuammattilaisten tutkittavaksi. Karu vastaus oli, että tulemme liian myöhään ja että leikkaus ei ehkä kuitenkaan auttaisi. Tässä vaiheessa ei luovuttanut Lasse, emme me eivätkä edes leikkaava kirurgi ja ortopedi. Leikkausta seuraavana päivänä klinikalta soitettiin, että täällä on lääketieteellinen ihme rämpimässä jaloilleen! Alkoi pitkä kuntoutus ja saimme Lassen takaisin.

 Onni 

Lasse matkusti kotiin lentäen, koska automatka olisi ollut liian rasittava. Pari päivää Lassen kotiutumisesta muutti kaveriksi pieni Onni. Meitä oli varoitettu, että mökötys kestäisi viikon ja näin todellakin kävi. Pian alkoi leikki ja temmellys, joka auttoi Lassea toipumaan. Onnista kasvoi viisas pikkuveli, joka alkoi paimenkoiramaisen huolehtia Lassesta.

Nämä seitsemän vuotta ovat kuluneet nopeasti. Onni leimaantui Lasseen hyvin vahvasti eikä paria päivää lukuun ottamatta ole veljestään erossa ollutkaan. Lasse toipui leikkauksesta hitaasti ja varmasti. Kauhulla olemme ajatelleen mitä jos olisimme valinneet toivottomuuden. Vieläkin muistuu mieleen kirurgin sanat siihen, että tehdään kaikki, kaikki mahdollinen – hän totesi vain, että samalla rahalla saisi kuulemma monta uutta koiraa. Silti. Nämä Lassen lisävuodet tuntuvat todelliselta juhlalta!

 Tore 

Pari vuotta myöhemmin perheeseen muutti pikkupoika Tore. Lasse ja Onni ovat Toren enopuolia, jos nyt sellaista sukulaisuussuhdetta kuvaavaa termiä on edes olemassa. Usein kysytään miten kolme poikaa pärjää keskenään – hyvin pärjää. Ei olla tapeltu, mutta leikitty on ja paljon. Oma lauma on tärkeä ja siihen turvaten on kiva melskata kylän koirille.

Tore on viimeisen vuoden aikana ollut paljon reissussa – virallinen koti kun nykyään on Helsingissä. Ero tuntuu aina kurjalta, mutta sitä suurempi on jälleennäkemisen riemu.

Elämä koiraperheessä on välillä vaativaa ja joskus jopa täynnä velvoitteita. Samalla se on kuitenkin niin ihanaa. Kotiintulijaa odottaa aina iloinen hännänhuiske ja uskollinen ystävä tartuttaa elämänilonsa surkeimpanakin päivinä. Koiran hankinta on ihmisen parhaimpia valintoja.

Nyt juhannusruusujen kukkiessa olemme kiitollisia ja toivotamme vahtipojille paljon terveitä vuosia, pitkää ikää sekä sydämelliset onnittelut!

Sateessa ja myrskyssä on taivallettu vuoden kokokohtaan. Joulunaika on vahtipoikien lempparia monellakin tapaa: koko perhe on koolla, kauppakasseista paljastuu herkullisia kaloja ja juustopaloja, kummallisia paketteja rapistellaan ja sisään ilmestyy kokonainen puu! Ilmassa on tekemisen meininki ja kaikki ovat iloisia.

Kostean ja kuraisen lenkin jälkeen suihku on lähes jokapäiväistä. Ei aina niin mukavaa, mutta suihkun jälkeen olo on taivaallinen – voi juosta pää kolmantena, eikun viidentenä jalkana, kieppua ja pyöriä matoilla, myllätä sängyillä!

Joulujuhlallisuuteen valmistaudutaan perusteellisella joulusuihkulla. Näin olemme valmiita nauttimaan joulusta ja toivottamaan kaikille lukijoillemme oikein rauhallista joulunaikaa ja onnekasta uutta vuotta!

Mäyräkoiran pitämisen hengissä ja terveenä on hyvin haasteellista. Silmät ja korvat tarkkana seurataan liikkumista ja tapahtumia. Merkkejä haetaan kaikesta oireiluun viittaavasta. Kohdallamme tämä on varmasti perua Lassen kuusi vuotta sitten kokemasta vaikeasta halvauksesta autoreissulla Itävaltaan. Korvissa kuuluu vieläkin se ulahdus, jonka hermojen salpautuminen ilmeisesti sai aikaa ja sormet muistavat edelleen miltä tuntui takaosastaan velton koiran nostaminen autosta.

Kaikeksi onneksi, vaikkakin monien vaiheiden jälkeen, selvisimme neurokirurgi Gödden ja ortopedi Stegerin klinikalle. Se kannatti, sillä Lasse on saanut jo yli kuusi vuotta ”lisäaikaa”. Kiittelemme tästä päivittäin.

Onnin varpaiden ja reisien nikertely oli jo pidempään huolestuttanut, mutta eräänä aamuna aamupissalta tultuamme Onni jäi lattialle makaamaan ja tärisi. Soitimme Aistiin, joka on neurologisiin ongelmiin erikoistunut ympärivuorokauden päivystävä eläinsairaala Vantaalla. Sieltä saimme ohjeeksi tarkkailla ja käydä ennen heille tuloaan näytillä omalla eläinlääkärillämme. Saimme vielä samalle päivälle ajan Remediumista, jossa lämpökameran avulla voidaan etsiä kipukohtia. Kiikutimme Onnin taitavan eläinlääkärin Nina Mäkisen tutkittavaksi. Hän kuvasi Onnin ja totesi, että vasen kylki oli kameran kuvassa keltainen, joka tarkoittaa viileää aluetta. Nikamat eivät näyttäneet ongelmallisilta, mutta lihasten ja hermoston toiminnassa oli jotain vialla.

Onni sai kipulääkityksen ja kahden viikon lepokuurin. Ensimmäiset viisi päivää Onni vietti erittäin rajoitetusti kuljetushäkissä ja olohuoneeseen viritetyssä leikkikehässä. Ei hyppimistä, ei kiipeilyä, ei oikeastaan mitään. Onnin – vahtipojista viisaimman ja touhukkaimman arki muuttui vankilaelämäksi. Mahtoi tuntua rangaistukselta ilman syytä!

Lasse ja Tore ihmettelivät kaltereiden takana asustavaa veljeään. Onnia oli turha odottaa lenkille. Uloskin pääsi vain sylissä kannettuna. Leikkimiseenkään ei saanut seuraa. Lasse tyytyikin räksyttämään kalterin takana olevalle potilaalle.

Video Lassen ja Onnin keskustelusta

Päivät ovat kuluneet ja vapauksia on tullut enemmän. Harmillisesti kävelylenkit ovat edelleen julistettuina pannaan. Mutta yöt sentään voidaan jo nukkua sängyssä!

Toipilaana ei ole mukavaa, mutta mukavaa on olon paraneminen ja elämän normalisoituminen. Lasse on hyvä esimerkki onnistuneesta operaatiosta ja pitkään jatkuneesta jälkihoidosta. Toivottavasti tällä kertaa selviämme pelkällä säikähdyksellä ja Onni toipuu niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Ja meidän silmämme ja korvamme ovat jatkossa entistäkin valppaampia.

Hansatien pihapiirissä on kesän kuluessa havaittu siili ja parhaimpaan aikaa kaksikin. Heinät heiluvat, kun ripeästi liikkuvat tuhisijat painelevat pensaikoissa. Vapaan kasvatuksen metodilla hoidettu puutarha on kuulemma parasta siilien hoitoa – sopii meille. Suotuisissa oloissa elää paljon hyönteisiä ja pieneliöitä, jotka ovat siilille parasta herkkua. Koirien ulkovesiastia tuntuu olevan pikkulintujen tai miksei siilienkin käytössä ainakin siitä päätellen, että kuppi on pestävä ja vesi vaihdettava päivittäin.

Siili on sympaattinen ja harmiton kotieläin. Sen touhuja on hauska seurata. Yöeläjää harvoin tapaa päivisin, mutta joskus siinäkin onnistaa. Siilit liikkuvat öisin, joten tuolloin autolla liikuttaessa on oltava erityisen tarkkana. Liikenteen sanotaan olevan siilin pahin vihollinen. Pikavauhtia tien yli kipittävää palleroa ei aina ehdi väistää. Taajamissa onkin syytä noudattaa alhaisia nopeuksia – edes siilien tähden!

Ruohon leikkaaminen ja puskien siivoaminen on myös syytä tehdä varoen. Kasviston seassa kyyhöttävä otus ei välttämättä lähde pakoon. Vanhat ohjeet siilien maitolautasista on syytä unohtaa. Ei maitoa eikä muitakaan ihmisten ruuantähteitä tule siileille syöttää. Pehmeät kissanruuat sekä liotetut koiran kuivapapanat sen sijaan maistuvat. Mikäli aloitat ruokinnan, tulee sitä jatkaa aina marraskuulle saakka. Tuolloin siili käpertyy talvihorrokseen. Kevätauringon alkaessa lämmittää nurkkia, myös siilit heräilevät uniltaan.

Toivomme kovasti, että piikkipallomme asustaisivat turvallisesti talon alapohjassa ja muistaisivat varoa liikennettä. Vahtipojille on painotettu, että siileille ei saa haukkua, mutta tarkkailla saa. Oppi on mennyt vaihtelevasti perille.

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

– Kirsi Kunnas