Vietämme upeaa kesäkuista syntymäpäiväviikkoa! Onni on täyttänyt maanantaina 9. kesäkuuta seitsemän vuotta ja Lasse saavuttanut keskiviikkona 11. kesäkuuta kunnioitettavan kymmenen vuoden iän. Nämä ihanat pojat, Tore mukaan lukien, ovat olleet ilonamme ja seuranamme jo vuosia –olemme siis todella onnekkaita!
Näihin vuosiin mahtuu valtava määrä iloa ja naurua. Myös huolta on riittänyt. Välillä on tuntunut, että jääräpäisen ja tottelemattoman mäyräkoiran pitäminen hengissä on kokopäivätyötä. Milloin on kaivettu oksia kurkusta, milloin kiidätetty lääkärin vastaanotolle tai juostu kiinni karkuun pinkovaa dakkelia. Mutta kaiken vaivan ja päänsäryn korvaa vastustamattoman ihana, suuri persoona pienessä, mutta pitkässä paketissa!
Siiri
Perheemme ensimmäinen oma karkkarimäyris, Siiri muutti ensimmäiseksi lapseksemme syksyllä 1983. Täydellinen neito sai asustaa kanssamme vain neljä vuotta, koska suureksi suruksemme jouduimme luovuttamaan Siirin ystäville vakavan astman puhjettua esikoisellamme. Siiri pääsi hyvään kotiin ja kävimme tervehtimässä kultaamme säännöllisesti. Hautasimme Siirimme kesämökille 
kuusen juureen. Ikää oli ehtinyt tulla kahta kuukautta vaille 15 vuotta.
Rakkaasta perheenjäsenestä luopuminen on äärimmäisen tuskallista. Itkimme eroa jo ennen luovutuspäätöstä, itkimme aina erotessamme ja lopullisessa luopumisessa kaipauksen määrä oli mittaamaton. Tähän myös liittyi paljon huonoa omaatuntoa siitä, ettei ollut pystynyt tarjoamaan ystävälleen omaa kotia ja myös kysymykset siitä, oliko varmasti oikea aika lähettää ystävä sateenkaarisillalle. Tämä nostaa kyyneleet vieläkin.
Lasse
Aika kului, lapset kasvoivat ja asumismuoto muuttui. Vuosien koirakuume sai lääkkeensä, kun pentueensa pienin Lasselasseliten muutti luoksemme. Vessaharja suussa rynnistävä villikko kieputti kaikki pikkuvarpaidensa ympärille. Innokkaana matkamiehenä Lasse matkusti ja näki maailmaa. Heräsi ajatus, että tylsät ja yksinäiset päivät voisivat olla hauskempia kaverin kanssa. Lassen emo saisi pian pentuja ja niin ilmoittauduimme jonoon.
Kesäkuisena lauantaina olimme mökillä ja kuivasimme kuistilla Lassea uimaretken jäljiltä. Puhelin soi ja kuulimme Jade-mamman synnyttäneen pentueen, josta riittäisi meillekin. Tärkeät asiat jäävät kristallinkirkkaina mieleen!
Alpeille suunniteltu automatka ehdittäisiin tehdä ennen pikkupennun kotiutumista. Siis pelkkää hauskaa tiedossa! Alkuun oli mielenkiintoisia lauttamatkoja, hotelleja, Berliiniä, Leibzigiä kunnes tavallisella moottoritiepysähdyksellä Lassen jalat eivät kantaneet. Äkillinen mäyräkoirahalvaus katkaisi hauskanpidon. Eläinlääkärin etsiminen entisen itäsaksan maaseudulta palautti saksankielentaidon salamannopeasti.
Siitä alkoi täydellinen 
painajainen, sillä nopeus hoitoon pääsyssä on selkäleikkauksissa ensiarvoisen tärkeää. Vasta kahden vuorokauden kuluttua Lasse pääsi huippuammattilaisten tutkittavaksi. Karu vastaus oli, että tulemme liian myöhään ja että leikkaus ei ehkä kuitenkaan auttaisi. Tässä vaiheessa ei luovuttanut Lasse, emme me eivätkä edes leikkaava kirurgi ja ortopedi. Leikkausta seuraavana päivänä klinikalta soitettiin, että täällä on lääketieteellinen ihme rämpimässä jaloilleen! Alkoi pitkä kuntoutus ja saimme Lassen takaisin.
Onni
Lasse matkusti kotiin lentäen, koska automatka olisi ollut liian rasittava. Pari päivää Lassen kotiutumisesta muutti kaveriksi pieni Onni. Meitä oli varoitettu, että mökötys kestäisi viikon ja näin todellakin kävi. Pian alkoi leikki ja temmellys, joka auttoi Lassea toipumaan. Onnista kasvoi viisas pikkuveli, joka alkoi paimenkoiramaisen huolehtia Lassesta.
Nämä seitsemän vuotta 
ovat kuluneet nopeasti. Onni leimaantui Lasseen hyvin vahvasti eikä paria päivää lukuun ottamatta ole veljestään erossa ollutkaan. Lasse toipui leikkauksesta hitaasti ja varmasti. Kauhulla olemme ajatelleen mitä jos olisimme valinneet toivottomuuden. Vieläkin muistuu mieleen kirurgin sanat siihen, että tehdään kaikki, kaikki mahdollinen – hän totesi vain, että samalla rahalla saisi kuulemma monta uutta koiraa. Silti. Nämä Lassen lisävuodet tuntuvat todelliselta juhlalta!
Tore
Pari vuotta 
myöhemmin perheeseen muutti pikkupoika Tore. Lasse ja Onni ovat Toren enopuolia, jos nyt sellaista sukulaisuussuhdetta kuvaavaa termiä on edes olemassa. Usein kysytään miten kolme poikaa pärjää keskenään – hyvin pärjää. Ei olla tapeltu, mutta leikitty on ja paljon. Oma lauma on tärkeä ja siihen turvaten on kiva melskata kylän koirille.
Tore on viimeisen vuoden aikana ollut paljon reissussa – virallinen koti kun nykyään on Helsingissä. Ero tuntuu aina kurjalta, mutta sitä suurempi on jälleennäkemisen riemu.
Elämä koiraperheessä on välillä vaativaa ja joskus jopa täynnä velvoitteita. Samalla se on kuitenkin niin ihanaa. Kotiintulijaa odottaa aina iloinen hännänhuiske ja uskollinen ystävä tartuttaa elämänilonsa surkeimpanakin päivinä. Koiran hankinta on ihmisen parhaimpia valintoja.
Nyt juhannusruusujen kukkiessa olemme kiitollisia ja toivotamme vahtipojille paljon terveitä vuosia, pitkää ikää sekä sydämelliset onnittelut!
Kuluvana kesänä ei aurinko ole liiemmin lämmittänyt. Nyt kuitenkin tärppäsi ja vahtipojat saivat lämpimän auringonpaisteen lisäksi vieraita, kun Nipsu Nummelasta tuli yllätysvierailulle ja pojat pääsivät pihan aitaukseen isolla porukalla.
tuleard -nuorukainen. Valkoinen lumipallonappisilmä herätti vahtipojissa kummastusta. Vilkas, leikkisä, rohkea ja äärettömän kiltti Nipsu oli kaikkien kaveri. Ihmettely, kuopan kaivaminen ja leikkiin kutsu oli hauskaa, mutta ehdottomasti jännittävintä oli seurata Onnin pallopeliä. Nipsu juoksi sitkeästi Onnin perässä tämän noutaessa palloaan, jonka joku aina joutuu heittämään.
heittäjä. Nipsu toistaiseksi ainokaisena pallottelee jopa yksinään. Kun Onni väsyi, nappasi Nipsu pallon ja pyöritteli sitä suvereenisti – siinä sitä riitti vahtipojilla ihmettelyä!
