Viimeiset kolme viikkoa on ollut vanhojen valokuvien ja kalentereiden tutkiskelua. Mitä kaikkea ihanaa olemme yhdessä tehneetkään! Harva pieni koira on saanut reissata ja kokea niin paljon kuin Lasse, joka oli matkassamme aina, kun se vain oli mahdollista. Jos ei ollut, niin joku perheestä hauskuutti ja huolehti Lassesta ja muista vahtipojista sillä välin. Koskaan emme ole tarvinneet ulkopuolista apua emmekä varmasti olisi kenellekään näitä kullanmuruja arvanneet antaakaan!
Erilainen joulunaika
Meille joulu on aina ollut ilon, herkkujen, yhdessäolon ja nauramisen aikaa. Tämä olisi ollut seitsemästoista yhteinen joulumme – nyt siitä puuttuu kooltaan pieni, mutta niin tärkeä Lasse. Kaikkien rakastaman joulun lähestyminen ahdistaa, ainakin minua ja outoa se on meille kaikille.
Yritämme elää arkea ja nauttia kaikesta hyvästä, mitä meillä on ollut ja on. Sanotaan, että mitä suurempi rakkaus, sen suurempi suru. Suuren persoonan ja vahtipoikien henkisen johtajan poismeno on vaikuttanut kaikkiin. Lassen ja Onnin suhde oli voimakkaasti symbioottinen. Onnin kotiutuessa seitsenviikkoisena pentuna, oli Lasse juuri kotiutunut toipilaana rankalta Alppimatkaltaan. Onni, virallisesti Neumond, sai nimensä siitä ilosta ja onnesta, että saimme Lassen takaisin kaikista koettelemuksista huolimatta ja että meillä oli suuri onni saada pieni Onni.
Pitkä ja tapahtumarikas yhteinen elämä
Onni on aina ollut luonteeltaan suurisydäminen diplomaatti – huolehtiva ja kuuliainen. Lasse sen sijaan otti aina ilon irti ja päätti itse mitä halusi tehdä – lupaa ei kyselty. Joskus totesimmekin, että mäyräkoiran hengissä pitäminen on haastavaa ja käy ihan työstä.
Lasse ja Onni olivat aina yhdessä. Kolmen vuoden ikäero ja tämän jälkeiseen kolmentoista ja puolen vuoden yhteiseloon sisältyy vain kymmenen sellaista yötä, jolloin veljekset eivät nukkuneet saman katon alla. Suru ja kaipaus näkyy Onnin silmistä, tarpeesta olla lähellä ja odottaa jotain saapuvaa. Myös iällä on osuutensa – palloa ei enää napata Maradona-tyyliin. Onni on nyt laumansa vanhin. Hän on etuoikeutensa ja senioriteettinsa täysin ansainnut.
2018
Leopold kunnioitti Lassea suuresti ja yhteiset, kylkikyljessä-päiväunet olivat parasta laatuaikaa. Lasse ei enää jaksanut leikkiä, vaikka Leo sitä joskus yrittikin. Välillä Lasse kuitenkin innostui ottamaan juoksuaskeleita porukan perässä.
Ulkolenkit tehtiin joskus yhdessä Lassen määrätessä tahdin, mutta viime aikoina enimmäkseen eri kokoonpanoilla. Vaikka kuulo oli mennyt, ei näössä eikä hajuaistissa ollut valittamista. Kadulla riitti nuuhkimista ja toiset koiratkin saivan pienen huomion. Velipoikien tullessa pidemmältä lenkiltä, Lasse hypähteli iloisena veljiään vastaan – jälleennäkeminen oli jo muutaman minuutin eron jälkeen liikuttavan ihanaa.
Kuinka tästä eteenpäin?
Tulevaisuuden, joulun ja alkavan vuoden ajatteleminen tuntuu vaikealta. Merkintöjen tekeminen vuoden 2021 kalenteriin, jossa syntymäpäivät ja vuotuiset kohokohdat ovat jo merkittyinä, ahdistaa. Mökkireissut, vene- ja autoajelut, metsäretket, kyläilyt, kävelylenkit. Pitkä yhteinen aika nostaa muistoja ja kyyneleitä kaikilla tutuilla paikoilla – kadunkulmissa, puiden juurilla, mökin portailla, auton takapenkillä, olohuoneen matolla, koirien omilla tyynyillä. Ruokakupit, lukuisat takit ja hihnat – koti täynnä muistoja ja kuitenkin tyhjä paikka vieressä.
Järki sanoo, että tämä oli odotettavissa ja tämä tulee hyväksyä. Tunteet eivät kuitenkaan tottele. Meillä on tämän pitkän ihanan yhteiselon jälkeen oikeus surra, kaivata, muistella ja olla syvästi kiitollisia.
On aika päättää tämä surullinen kirjoitus ja toivottaa rauhallista joulunaikaa, onnea alkavalle vuodelle ja voimia kaikille läheisensä menettäneille ystävillemme. Vaalitaan muistoja ja iloitaan tästä päivästä. Elämä jatkuu.
Kiitos 
Rakkaus
