Nyt oli viimeisen vahtipoikamme aika tullut. Rakas ja viisas Onni siirtyi sateenkaarisillalle Lassen ja Toren luokse. Hienosti ikääntyneen Onnimme kunto romahti muutamassa tunnissa ja kaikesta itsekkäästä tuskastamme huolimatta päästimme hänet lähtemään.
Josefa Neumond eli Onni syntyi Inkoossa lauantaina 9. kesäkuuta 2007. Olimme mökin terassilla ja juuri tulleet Lassen kanssa uimasta, kun Pirjo soitti ja kertoi pentujen syntyneen: kolme tyttöä ja neljä poikaa. Porukasta siis riittäisi Lasselle toivottu pikkuveli!
Tämän jälkeen tapahtui paljon. Lasse halvaantui Keski-Euroopan automatkalla, mutta hänet saatiin uskomattomalla onnella ja huipputaitavien lääkäreiden avulla takaisin omille jaloilleen. Saksalaisen kirurgin sanoin ”ihme oli tapahtunut”. Kun Lasse kotiutui ”alppilomaltaan”, kotiutui myös Neumond, josta tuli nimensä mukaisesti Onni, meidän onnemme. Olimme saaneet ”valita” ja jostain johdatuksesta valintamme oli osunut tähän pontevaan, mustaturkkiseen poikaan.
Onni oli pikkupennusta asti viisas ja vakaa. Lassen toipumisessa Onnin rooli oli korvaamaton – pieni leikittäjä piti toipilaankin vireessä osallistumalla aktiivisesti jumppahetkiin. Palloleikit, kuoppien kaivaminen, takaa-ajo ja monenlainen reippailu oli Onnin hyvän kunnon salaisuus.
Viisas ja rauhallinen Onni ei aiheuttanut huolta. Hän huolehti laumasta ja sen pysymisestä kasassa. Välillä tuntui, että Onni ajatteli muidenkin puolesta. Onni oli seuramies, joka jaksoi nuokkua vieraiden seurassa aina aamuyölle asti. Hänelle varattiin oma tuoli ja kattaus pöydälle. Onni valvoi ja vartioi. Hän jaksoi ulkoilla, sienestää ja marjastaa samalla itse syöden minkä kerkisi. Onni oli täydellinen, luotettava ja paras ystävä.
Onni eli tervettä elämää aivan viimeisille vuosilleen saakka. Ikä kuitenkin toi omat haasteensa. Vakava sydämen vajaatoiminta, nivelvaivat, outojen pattien ilmaantuminen ja loppuviikkojen painon nousu nesteen kerääntyessä elimistöön rasittivat vanhusta. Herkkuruuat kuten kurkku eivät enää maistuneet, naksutkaan eivät kelvanneet ja lääkkeet tiputeltiin suupielestä. Väsymys ja selkeä voimien loppuminen näkyi viimeisten päivien aikana. Vaikka kuinka pelkäsimme, olimme saaneet merkin, että aika on tullut. Mittarissa oli jo 16 vuotta, 10 kuukautta ja viisi päivää.
Kirjoitetut muistot
Kaksivuotiaan Onnin ja viisivuotiaan Lassen kaveriksi saimme Toren. Tästä alkoi Kauklahden vahtipoikien kirjoitettu tarina. Vahtipoikamme elivät vilkasta ja äänekästä elämää Kauklahdessa, ulkoilivat metsissä, mökkeilivät, purjehtivat ja reissasivat paljon – autoilla, laivoilla, junilla ja jopa lentokoneella. Sosiaaliset vahtipojat elivät täyttä elämää ja kuuluivat täyspainoisesti perheen arkeen ja juhlaan. Aika ei enää palaa, mutta muistot ovat sitäkin kultaisempia.
Nyt on jäljellä rauhallinen ja ihana Leo, joka ei vahdi eikä melskaa. Leo on ikänsä ja luonteensa puolesta jotain muuta kuin vahtipoika. On varmasti raju muutos jäädä täysin yksin ilman lajitoverin lämmittävää kylkeä. Toiveena on saada jossain vaiheessa Leolle veli tai sisko – laumassa on mukavampi elää.
Kiitosten aika
Lasse läksi luotamme 2020, Tore 2022 ja nyt oli viimeisen vahtipoikamme vuoro. Olemme olleet onnekkaita saadessamme hoitaa ja rakastaa näitä pieniä perheenjäseniämme – siitä suuri kiitos kasvattajallemme Pirjo Pelinille Kennel Josefaan. Elämänmittaisesta hyvästä hoidosta voimme kiittää Eläinlääkäriasema Arkkia ja siellä Maarit Koivistoa – uskomatonta, että kaikki ovat olleet saman, viisaan omalääkärin hoivissa pennusta elämänsä loppuun saakka.
Kaikista suurin kiitos kuitenkin kuuluu Lasselle, Onnille ja Torelle – kiitos kun olitte kanssamme, opettamassa ja viisastamassa meitä – teitte meistä onnellisia ja parempia ihmisiä.
Kiitos kaikille matkaamme seuranneille ja vaikka vain satunnaisesti tarinoitamme lukeneille. Kauklahden vahtipoikien tarinoita on ollut ilo kirjoittaa. Vaikka julkaisut loppua kohden olivat harventuneet, niin elämä tarinoiden takana jatkui täysillä. Myös tämän sivuston aika on sulkeutua – emme enää lähde kiljuen kylille, metelöiden maailmalle.
Lue myös tämä: