Kesäkuu on synttärikuu!

Lämpimät säät ovat hellineet meitä tänä vuonna. Toukokuinen kesälomareissu naapurimaahan oli kuuma ja sama auringonpaiste on jatkunut ilman sateita aina juhannukseen saakka. Talvella  kuvitellaan, että lumi tekee tuoksuista entistä mielenkiintoisempia, mutta sama juttu näin kesähelteillä – nuuhkittavaa riittää rasittavuuteen saakka.

Onhan lämpimät päivät mukavia, mutta liiallisuuksiin noussut lämpötila on rasittanut Lassen vanhaa (ja kultaista) sydäntä siinä määrin, että olemme aloittaneet säännöllisen sydänlääkityksen.

Huohottavan ja silmin- 
nähden huonovointisen koiran saaminen pätevään hoitoon vei parit yöunet. Painajaismaisen viikonlopun jälkeen Lasse pääsi Maaritin, Arkin ”omalääkärin”, Maaritin kehotuksesta Eläinklinikka Livetin sydänsairauksiin erikoistuneen Taru Kangasniemen potilaaksi. Perusteellisen tutkimuksen jälkeen Lasselle määrätyt lääkkeet tehosivat parissa tunnissa.

Seuraava viikko olikinsynttäriviikko: lauantaina 9.6. Onni täytti 11 vuotta ja maanantaina 11.6. Lasse kunnioitettavat 14 vuotta! Ostimme juhlan kunniaksi koirajäätelöä kaikkia kolmea makua – riistaa, lohta ja maksaa … Vain lohi on kelvannut näille nirppanokille! Yhteistä synttäripäivää vietimme perhepiirissä.

Kesän toisen mökkireissun huipennus oli soutaminen ABC:n terassille syömään PIZZAA! Lasse nautti kaula pitkänä jännittävästä matkasta. Hänelle merihirviöt ja aaltojen loiske on aina ollut mielikuvitusta ruokkivaa – hihna pidetään tiukalla, ettei ukkeli putoa yli laidan! Onnille paras paikka veneessä on penkin alla, koska siellä on turvallista kyyhöttää – no ehkä vähän myös penkillä. Pizzansyöntiin kaikki osallistuivat tasapuolisesti ilman suurempia ennakkoluuloja 🙂

 

Kesä on myös tuonut maailmalle karanneet perheenjäsenet takaisin, ainakin hetkeksi aikaa! Rakkaus omaa perhettä kohtaan on pohjaton, tyyppejä ei voi unohtaa ja jälleennäkeminen on aina yhtä ihanaa. Ja kun vielä vähän odotetaan, niin saadaan Vahtipoikien kolmas jäsen Espooseen Götanmaalta 🙂

Onnellista ja iloista juhannusta kaikille

https://www.elainklinikkalivet.fi/

https://www.arkkivet.fi/

 

Vahtipoikien matkassa naapurimaahan

Kesäretken toteutimme toukokuussa, ennen ilmojen liiallista lämpenemistä. Reissun yksi tarkoitus oli myös palauttaa Tuuli ja Tore takaisin Göteborgiin heidän parin viikon Suomen-vierailunsa päätteeksi. Vahtipojat ovat hyviä ja reippaita matkaajia – aina valmiina lähtöön kuin partiopojat. Uudet paikat kiinnostavat eikä ilmastoidussa autossa nukkuminenkaan hullumpaa ole näillä helteillä.

Suunta länteen

Autolla Turkuun, pieni kävelykierros ylioppilaskylän nurmikentillä ja sitten laivaan. Kannella on kiva tepastella erityisesti, kun siellä on myös muita kulkijoita. Pääasia, että tarjoilu pelaa ja onnistuneen matkan edellytys on, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä!

 

Aamuvarhaisella matka jatkui Tukholmasta kohti Göteborgia. Pieniä pysähdyksiä matkan varrella ja yksi pidempi tutustuminen Gunnebo Slottin linnanpuutarhaan Göteborgin eteläpuolella. Historiallinen paikka ja upea puutarha, mutta paratiisissa kiemursi ehta kyykäärme! Rohkea kaveri uskalsi luikerrella ihmisten ilmoilla, mutta onneksi katosi vanhan kiviaidan kätköihin. Onneksi saimme koirat pidettyä kauempana, huh!

Lämpötila hipoi kolmeakymmentä, joten
hotellin viileyteen oli mukava siirtyä. Ruotsi on siitä kummallinen maa, koska kaikessa ystävällisyydessään siellä ei koirista tykätä Kaikkialla on koirien ulkoiluttamisen kieltäviä kylttejä eikä ihmisiltä useinkaan heru hymyä tai iloista kommenttia – seikka, joka meitä hämmentää! Kilometrin säteellä saattaa olla sekä hautausmaa, jossa koirat voivat kulkea mukana että toinen, jossa koirat ovat kiellettyjä. Toista se on Kauklahdessa…

Näkemistä ja nuuhkittavaa riittää

Göteborg-päivän ensimmäinen ohjelmanumero oli löytää Hisingenin eläinsairaala, jossa lakisääteinen heisimatopilleri tuli syödä eläinlääkärin valvovan silmän alla – muutoin ei ole asiaa Kotisuomeen. Leima passissa on hyvä olla, mutta vuosien kokemuksesta tiedämme, että ei sitä kukaan koskaan tarkista! Täältä matka jatkui legendaariselle (ainakin meidän mielestä) Volvon tehdas- ja museoalueelle meren äärelle. Mikä olikaan merituulen raikkaudessa juoksennellessa!

 

Loma on lepoa ja mukavaa nähtävää. Niin täälläkin ja siksipä illalla vielä suuntaamme Göteborgin upeaan kaupunginpuistoon, jossa on näkemistä ja tekemistä kaikille, koiria ja kulkijoita joka lähtöön.

 

Aamulla Tuuli lähtee töihin ja viemme Toren kotiinsa. Matka jatkuu mukavia maaseututeitä Orustiin Hallberg-Rassyn telakalle – ei valitettavasti ostoaikein vaan ihmettelemän venevanhuksemme synnyinsijoja. Meitä onnistaa, sillä pääsemme yksityiselle tehdaskierrokselle! Saamme Lassen ja Onnin kanssa hienon esittelyn kaikista veneentekovaiheista ja siinä sivussa myös ystävällisiä kommentteja työntekijöiltä

Mariestadin jälkeen pysähdymme Sjötorpiin, jossa yhteisen kala-aterian päätteeksi näemme sulkujen toimin- 
taa Götakanaalin alkumetreiltä. Yöksi ajelemme Örebrohon, jossa mukavan pikkuhotellin ja puistokävelyn lisäksi nautimme olutta ja ranskanperunoita terassilla. Saamme myös kahdet parkkisakot, joten mieli ei aivan koko aikaa ollut huipussaan…

Aamuvarhaisella lähdemme
kohti Saltå Kvarnia, joka sattui juuri kyseisenä päivänä olemaan suljettuna julkisivuremontin vuoksi – meillä tätä tuuria riittää! Joenvarsikävely kuitenkin maistuu vaikka leipomo on kiinni. Mukana on tietysti eväät ja paljon vettä!

Tukholmaan ehdimme niin hyvissä ajoin, että vaihdamme Turun iltalaivan Helsingin laivaan ja pääsemme nauttimaan kaikenlaisista ihmeistä sekä upeasta auringonpaisteesta laivan kannella. Reissu meni hyvin ja pojat olivat koko matkan ajan terveitä ja tyytyväisiä.

 

Virikkeitä tuli tuutintäydeltä, joten toipuminen vei useita päiviä – kuulemma myös Tore on ottanut rennosti reissun jälkeen! Nyt odotamme heinäkuuta, Tuulin ja Toren kesälomaa ja iloista jälleennäkemistä 🙂

 

Vahtipoikien uudenvuodentoivotus!

Jokainen vuosi mäyräkoira-
perheessä on juhlavuosi ja jokainen päivä on juhlapäivä. Tämän tietävät kaikki, joiden kodissa asustaa itsepäinen, itseriittoinen ja älykäs pötkylä. Kaikki eläimet pienimmästä suurimpaan ovat upeita, kaikki koirat ovat ihania, mutta… Myös arkisina juhlapäivinä muistamme ihastella ja kiittää, että juuri nämä otukset sattuivat syntymään meidän iloksemme ja tueksemme.

Koiran voimaannuttavaa ja terapeuttista vaikutusta tukevat useat tutkimukset. Nyt jo aikuisen astmalapsen äitinä en voi kuin harmitella, että lapseni joutuivat viettämään lapsuutensa ilman kotona asuvan koiran tuomaa mielihyvää. Ikääntyvät koirat ovat oma lukunsa, koska elämän hiipumista ja vaivojen lisääntymistä joutuu surullisena seuraamaan – samalla se myös muistuttaa omasta ikääntymisestä ja kaiken rajallisuudesta. Menemme kuitenkin juhlapäivä kerrallaan.

Miksi näin alakuloinen aloitus? No siksi koska Vahtipoikien keski-ikä on jo ylittänyt kymmenen vuotta ja sen myötä pientä pattia ja kolotusta alkaa ilmaantumaan. Uni maittaa entistä enemmän vaikka mitäpä päätyvän vuoden ankeina sadepäivinä voisi tehdäkään kuin nukkua ja nukkua.

Vahtipoikien elämässä vuoden merkittävin tapahtuma on varmasti ollut Toren muuttaminen Göteborgiin. Muuttolintu kerkisi vasta jouluksi Suomeen lähteäkseen muutaman viikon joulubreikin jälkeen takaisin länsi-rannikolle. Yhdessäolo on ollut helppoa – eri asia kuinka haikeaa on taas erota ja jäädä odottamaan kesälomaa. Jos Tore olisi käsimatkatavarakokoi-nen, onnistuisi reissaami-nen helposti lentäen. Mutta Tore ei pieneen kabiinikassiin mahdu ja siksi laiva+auto/juna on ainoa tapa matkustaa – aikaa vievää ja myös rankkaa.

Kesä kului mökkimatkoilla ja kotipihalla silloin kun ei sattunut satamaan. Sekä koirakavereiden että ihmisystävien tapaaminen on aina mukavaa ja näitä kohtaamisia tuolla kadulla lorvaillessamme odotamme.

Vahtipojat toivottavat aurinkoista ja mukavaa uutta vuotta 2018, joka muuten on kiinalaisen horoskoopin mukaan koiran vuosi!

Haukutaan kun tavataan!

Elämää vuonna 2017

Mäyräkoiraperheessä ei aika tule pitkäksi. Kaikenlaista tapahtuu, mutta usein uutiset jäävät kertomatta.

Syksy, talvi ja kevät menivät pimeässä, loskassa ja vesisateessa. Ulkoilu ei aina ollut niin mieluisaa eivätkä Lassen tassut moisia säätiloja kestäneet. Sitkeä furunkuloosi vaivasi ja Arkissa ravattiin harva se viikko. Ikä on kangistanut Lassea eikä kostea sää suosinut kolottavia koipia.

Veli löytynyt!

Kevättalvella toteutui Lassen ja veljensä Donin tapaaminen. Aiemmin mäyräkoiraveljekset olivat tavanneet syntymäkodissaan Inkoossa eli vuosia oli tällä välin kulunut jo lähes 13. Vaikka kaikki viisi pentueen jäsentä muutti pääkaupunkiseudulle, on jostain syystä veljet ja siskot jääneet löytymättä ja tapaamiset  toteutumatta. Velipoika on asunut Soukassa ilman, että edes tiesimme asiasta ennen kuin Donin emäntä bongasi Vahtipojat puolitoista vuotta sitten.

Aloitimme tutustumisen reippaalla lenkillä, jossa tapasimme paljon tuttuja kylän koiria. Kauklahdessa asuu todella paljon nelijalkaisia ja myös useita mäyräkoiria.

Lasse ja Doni olivat kuin olisivat aina kulkeneet yhdessä. Lasse suhtautuu ystävällisesti uusiin koiriin, kun taas  Onnin rooli laumassa on puolestaan vahtia ja puolustaa. Tällä kertaa ei syytä tuntunut onneksi löytyvän.

 

Lenkin jälkeen siirryimme sisälle. Pallot ovat ilmeinen sukuvika Donin (keltainen tennispallo) ja Onnin (vihreä pallo) kohdalla. Ei Lassea eikä Torea pelaaminen voisi vähempää kiinnostaa! Parin tunnin pallottelu oli uskomatonta katsottavaa – lähes 13-vuotias Doni jaksoi rynnistää pallon perässä samalla kuin Lasse veteli hirsiä! Muutaman viikon kuluttua Doni tuli veljensä kanssa kyläilemään. Yhteiselo sujui mutkitta vaikka nurkissa vipelsi viisi koiraa!

 

Merkkipäiviä

Toren 8v-synttärit olivat jo maaliskuussa, mutta niitä suuria syntymäpäiviä saimme viettää kesäkuussa – Onni 10v ja Lasse 13v! Lassen parta on jo tyylikkäästi harmaantunut, Onnilla vasta hännänpäässä on harmaata. Onnin aktiivisuus ei ole muuttunut, mutta Lasselle on nykyään mieluisinta nukkuminen ja syöminen.

Automatkat virkistävät aina ja Lasse onkin kuuluisa reissumies, jolla lähteminen sopii vaikka keskellä yötä. Lasse ei myöskään pelkää mitään ja siksi veneily on mieluisaa. Onnilla meno on yhtä pallopitoista kuin aiemmin. Mutta hyväntuulisille pojille uni maittaa kun vaan peti on miellyttävä 🙂

 

Koiranelämää

Olen Vahtipoikien mammana saanut olla kesän vapaalla. Tätä etuoikeutta todella arvostan. Koirien seura ja mieltä ylentävä terveysvaikutus on kiistatta todistettu ja sen takana haluan minäkin seistä. Koira on varmasti parasta, mitä ihmisellä voi olla.

Lasilaakson lehmät ovat Toren mieleen – pelottavan suuria, mutta niin mielenkiintoisia! Molemminpuolista iloa, kun lehmät saavat laiduntaa vapaasi ja sekä suuret että pienet ihmiset voivat käydä niitä tervehtimässä – unohtamatta pieniä koiria!

Mökille olemme tänä kesänä ehtineet jo useita kertoja. Reilun parin tunnin automatka relataan, että perille päästyä jaksaa aloittaa  kiihkeän kuoppien kaivamisen. Lassella ensimmäisen vartin kaivaminen vaihtuu loppuajan lepäilyksi – kuistilla lintujen laulussa on niin mukava nukkua! Mutta vedenalaiset oksat ja puut herättävät kuitenkin takuuvarmasti ja niinpä rantavaellukset ovatkin Lasselle erityisen mieluisia. Uusiin paikkoihin on aina jännittävää mennä kuten vaikkapa tutustua Luupään lenkkiin Leivonmäen kansallispuistossa, jonka kävimme juhannuksena kiertämässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Onni on osallistunut puutalkoisiin, mutta runsaan villieläinkannan vuoksi vapaana pitäminen on ollut äärimmäisen harvinaista herkkua. Peurat, joutsenet sekä lukuisat pieneläimet ja linnut voivat yllättäen herättää uinuvan metsästysvaiston ja siksi aidan sisäpuolella on turvallisempaa. Torelle lintujen tarkkailu on erityisen tärkeää.

Suuria muutoksia

Myös Vahtipojille kuten meille kaikille ovat suuria ilonaiheita aina olleet perheen yhteiset joulut, juhlat ja ruokahetket. Muutoksia on kuitenkin tulossa Aatoksen ja Sofian lähtiessä vuodeksi valtameren taakse sekä Tuulin ja Toren muutto länsinaapuriin.

Kuinka selviävämme, kun peräti yksi Vahtipojista lähtee ja tapaamiset luonnollisesti harvenevat? Onneksi erityisesti Onnille rakkaat Theo ja Milton jäävät Espooseen! Muutos on suuri ja ikävä tulee varmasti 🙁  Nyt nautimme kesän lämmöstä ja auringonpaisteesta – sanotaan, että eläimet elävät hetkessä ja sitä myös me kaikki yritämme tehdä! Sitä paitsi onhan meillä Skype …

 

 

Kesällä 2016

Mitä vanhemmaksi Hihnassa2016elämme, sitä nopeammin aika rientää. Siinä sivussa unohtuu, kuinka jokaiseen arkiseen päivään liittyy paljon sattumuksia, ilon aiheita ja joskus huoliakin. Näitä ei vain tule kirjattua ylös ja niinpä ne vaipuvat unohduksiin.

Sitten viime merkintöjen on tapahtunut kaikenlaista. Sateinen, kostea ja lämmin talvi, jota seurasi tuulinen ja vaihteleva kesä. Tämän kesän veneilytkin ovat jääneet souteluun mökkirannalla – mutta ehtipä Lasse sielläkin pudota laidan yli hamutessaan vedenalaisia puunrunkoja. Muita ei vesielämä ole houkutellut senkään vertaa. Vai onko entinen himouimari Onni tullut vanhaksi?

Ikää kieltämättä on tullut meille kaikille. LOautossa2016Kesäkuussa Lasse saavutti kunnioitettavan kahdentoista vuoden iän ja Onni paria päivää myöhemmin täytti yhdeksän vuotta. Hieman on parta harmaantunut, mutta muuten ei ikä paljon näytä painavan.

Tore puolestaan täytti maaliskuussa seitsemän vuotta.

Keväisen rokotusrutiinin yhteydessä omalääkärimme Maarit huomasi Lassella ja Onnilla voimistuneita sydänääniä. Tutkitutimme pojat Mevetin sydänlääkärillä ja syyksi selvisi normaali ikääntymisen myötä tuleva muutos – taas helpotti! Lassea on kostean kesän jäljiltä vaivannut tulehtuneet varvasvälit, mutta muuten pojat ovat kaikeksi onneksi voineet hyvin.

Kuoppien kaivaminen Kuoppa2016ja muut kesäpuuhat ovat jääneet vähemmälle. Onnin pallo lentää kuten ennenkin. Pieniä retkiä ja parin yön mökkireissuja on tehty aiempaa useammin. Kuistilla makoilu on sekin vähentynyt joko hyttysten tai kylmyyden vuoksi, mutta metsässä on sentään rämmitty voimien mukaan!

Laiturilla2016Retkella2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikessa liikkumisessa on huomioitu seniorin toiveet. Korostetusti TOIVEET, koska iän myötä mäyräkoiran itsepäisyys entisestään lisääntyy! Jokainen risteys vaatii keskustelua, koska porukassa on vähintään kaksi eriävää mielipidettä.

Lasse on itseoikeutetusti kingi, Kerjuu2016jonka sana painaa. Lasse myös osaa käyttää tätä erinomaista privilegiota tehokkaasti hyväkseen. Esimerkiksi kerjääminen on taitolaji, jonka osaamisesta ja tilanteen nopeasta haltuunotosta on paljon iloa – tämä tosin riippuu siitä keneltä kysytään!

Kerjäämisen jalo taito on tyypillistä mäyräkoirille. Ns. ”Dackelblickiä” on todella vaikea vastustaa ja se saattaa olla syy useiden mäyräkoirien ylipaino-ongelmiin.

 

Tore palasi juurilleen Espooseen Parveke2016ja muutti helmikuussa Lasilaaksoon Kalliossa viettämiensä vuosien jälkeen.

Uuden kodin parveke on mitä mainioin vahtipaikka ja lähiluonto lintutorneineen ja laiduntavine lehmineen sopii Toren metsäluonteelle. Parasta kaikessa tietysti on, että vahtiveljiin on lähes kuuloyhteys! Reipas äänenkäyttö ja iloiset kiljahtelut ovat Toren erityistaitoja, joista jokainen lähinaapuri on päässyt nauttimaan.

Vahtipoikien lauma on kasvanut uuden ihmisjäsenen verran. Onnin hoivavietti nousi uusiin lukemiin toukokuussa syntyneen pikkuihmisen myötä – nyt on yhden sijasta huolehdittavana kaksi! Lasse ja Tore tykkäävät, mutta antavat pienokaisen olla rauhassa. Onni sen sijaan hoitaa, hoivaa, läähättää ja koettaa joka käänteessä päästä edes vähän pussaamaan. Mitä suurempi itku, sitä kovempi huoli! Onnin luontainen tarve pitää lauma koossa korostuu entisestään. Onkohan luonteessa ripaus paimenkoiraa?

Kesään on myös Autossa2016mahtunut kivoja vieraita ulkomaita myöten. Eläinrakkailta ihmisiltä on huomiota riittänyt myös ystävällisille vahtipojille. Myös Kauklahden raitille on ilmaantunut monta uutta nelijalkaisia kaveria – joukossa useita mäyräkoirapienokaisia! Välillä tosin tuntuu, että mielenkiintoiset hajut vievät mennessään niin, etteivät ”elävät” koirat jaksa lainkaan kiinnostaa. Onkohan tässä kyse samasta ilmiöstä, jossa ihmisten harmitellaan elävän somen, pokemonien ja muun virtuaalisen todellisuuden pauloissa?

Puolivuotiskuulumisia

Vahtipoikien edellinen teksti on peräti marraskuun lopulta, joten ei voi kuin todeta ajan kuluvan liiankin nopeasti. Poikien elämä on sujunut leppoisasti vahtien, syöden, nukkuen ja seurustellen. Onnilla on edelleen pallo lentänyt! Suureksi onneksemme kaikki ovat pysyneet terveinä, virkeinä ja iloisina.

Joulua vietimme perinteiseen tapaan kaikki yhdessä – uutta oli kuitenkin pienen ihmislapsen mukana olo ensimmäistä kertaa. Kaikki Vahtipojat, Onni etunenässä, ovat kiinnostuneita ja iloisia uudesta perheenjäsenestä. Theo-poika tykkää koirista ja osaa pienestä iästään huolimatta hienosti puuhata niiden kanssa.

Talvella ei pahemmin paleltu, Mokilla2015OnniTuulimutta sadetakkia tarvittiin usein. Tylsä talvi, mutta ei se tuntunut positiivista porukkaa pahemmin haittaavan. Kevään korvalla alettiin odottaa kesää, auringonpaistetta ja kuoppien kaivamista. Mökille mentiin aina kun tuli sopiva hetki. Kuopankaivuu maistui kuitenki paremmin vasta elokuussa, koska maa oli pitkään kylmä ja kostea runsaiden sateiden jäljiltä.

ToreMerellaLasse heitti talviturkkinsa jo kesäkuun alussa hyppäämällä veteen omasta tahdostaan – merihirviöitä kun ei voi vastustaa. Hampaat siinä kalisivat! Onni on tyytynyt kahlaamaan ja Tore pysyttelee tapansa mukaan kaukana rannasta, mutta vene on onneksi eri asia!

Mutta ovat pojat päässeet myös merille – yhdessä ja erikseen. Kiperissä tilanteissa poikien paikka on kajuutassa, mutta muutoin saa valvotusti tepastella kannella ja nauttia vauhdin hurmasta.

Lasseharppookannella

 

Iloisia asioita on ollut paljon. Eräs niistä on ollut Helmi-neidin vierailu Onnin luona. Päivä oli jännittävä ja uusiksi pistetään loppuvuodesta. Kylälle on ilmaantunut useita koiratulokkaita, suuria ja pieniä, aikuisia ja pentukoiria. Yksi pelottavimmista on ollut 10-viikkoinen tanskandoggi nimeltään Nasu – ilmeisesti vaisto kertoo, että odotettavissa on erityisen suuri koira ja siksi se on pistettävä järjestykseen hyvissä ajoin.

Mutta sisältyy kesään Jadesuruakin. Nimittäin sekä Onnin että Lassen arvostettu äiti ja Toren isoäiti Jade on kesän alussa muuttanut sateenkaarisillalle.

Rakkaan perheenjäsenen menettäminen on aina hyvin raskasta ja vaikka tiedämme koiran aikakellon
tikittävän JadeOnni1ihmisen kelloa nopeammin, kouraisee kaipaus hyvin syvältä. Mutta samalla on syytä muistaa kiitollisuus niistä lukuisista hyvistä hetkistä, teoista ja iloisista asioista, joita yhteiseen aikaan on mahtunut.

Kuvissa sekä Lassen (ylempi kuva) että Onnin (alempi kuva) varhaisia aikoja oman koiraemon hoivissa.

 

 

 

Hyvien uutisten päivä!

Jokin aika sitten murheellisin mielin muistelimme löytökoiraamme Harria (Orimattilan kodissa nimeltään Romeo). Vakava sairaus vei voimat upealta koiralta parhaassa iässä. Perheelle menetys oli kova isku – poissa oli koira, jota rakastettiin ja jonka sairauteen kaikin keinoin oli etsitty parannuskeinoa. Perheenjäsenen kuolema on aina kova paikka ja jokainen lääkitsee murhetta omalla tavallaan.

Tämä perhe halusi laittaa hyvän kiertämään Alfie2ja avata kotinsa oven uudelle hylätylle tai muuten kotia tarvitsevalle. Rodulla ei olisi merkitystä. Seropi sopisi hyvin, mutta kaikista mieluiten se olisi Norjan harmaa hirvikoira.

Ilmoitukset maailmalle ja aktiivinen etsintä alkoi. Työ kannatti ja niin puolitoistavuotias Norjan harmaa hirvikoirapoika löytyi. Metsästystä harrastava omistaja halusi luopua nuorukaisesta, koska ”se ei enää hauku hirviä, kun hirvi oli potkinut sitä naamaan”. Oli siinäkin syy! Onni onnettomuudessa oli, että omistaja oli sen verran koiraan kiintynyt, ”ettei viitsinyt sitä lopettaa, kun oli pennun itselleen teettänyt”.

Niin koirapoika muutti Suomen sydänmailta Alfie1Orimattilaan ja sai nimekseen Alfie, James Herriotin eli oikealta nimeltään Alfred (Alf) Wightin mukaan. Koiran uusi emäntä kiittää Harri-koiraa siitä, että on kaikesta huolimatta oppinut hyväksymään surun. ”Paras lääke suruun on tarjota koti sitä tarvitsevalle. Edesmenneen paikka ei häviä, koska sydämessä on tilaa monille rakkaille ja rakkautta tarvitseville. Maailmassa on riittävästi koiria vailla kotia ja on hyvin palkitsevaa ja haavoja parantavaa pelastaa mukava kaveri.

Olkoon tämä vinkkinä meille kaikille – ”työhön kelpaamattomasta koirasta” voi saada rakastettavan ja rakastavan perheenjäsenen.

Vahtipojat onnittelevat ja lähettävät lämpimät terveisensä, wuh!

Kuka olit, mistä tulit?

Toukokuisena sunnuntaina 2010 pihaamme tepsutteli jyhkeä, harmaa koira. Veimme rohkean ja ystävällisen tulokkaan koira-aitaukseen omien koirien ollessa sisätiloissa.

Harri2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kippurahäntä oli hyvin ystävällinen ja antoi tutkia itsensä. Panta kaulassa, mutta ei mitään tunnusmerkkejä. Mielestämme vieras vaikutti Norjan hirvikoiralta. Otimme välittömästi yhteyttä kaikkiin kadonneita ja löytyneitä eläimiä jäljittäviin järjestöihin, lähitienoon löytöeläintaloihin ja poliisiin. Kiltti koira vietti yön sisällä omassa huoneessa, vaikka halukkuutta olisi ollut muiden joukossa. Emme uskaltaneet, koska epäilimme isokokoisen uroksen aiheuttavan selkkauksia vahtipoikien omalla reviirillä.

Maanantaina eläinlääkäriasemalla ei löydetty mikrosirua. Ulotimme kyselyt lähikuntien metsästysseuroihin. Kuvallisia ilmoituksia ripustettiin valopylväisiin ja ilmoitustauluille. Kuvaan ei kaivannut.

Ihailun kohteeksi ansaitusti

Päätimme esitellä koirat toisilleen. Neljakoiraa2Kaikki
sujui kuin leikiten – kuka olisi uskonut, että neljällä aikuisella uroksella synkkaa välittömästi! Se tuntui todella hyvältä. Oli hienoa kulkea kylällä neljän koiran kanssa yhden kulkiessa ylväästi kaikessa rauhassa ja kolme remutessa tavalliseen tapaan.

Saimme puhelun Orimattilasta perheeltä, joka oli äskettäin menettänyt oman hirvikoiransa. Rouva kyseli varovasti mistä oli kyse ja kertoi heidän olevan kiinnostuneita, jos kotia ei ala löytyä.

Olimme yhteydessä Viikin löytöeläintaloon. Siellä sanottiin, että koira pitää tuoda heille  vuorokausitaksan alkaessa raksuttaa saman tien. Kahden viikon kuluttua he ”arvioisivat säilytetäänkö koiraa vai ei”. Me emme kuitenkaan sitä enää saisi! Viranomaiset sen sijaan kertoivat, että ellemme kahdessa viikossa löydä omistajia, saamme omistusoikeuden itsellemme. Viikin valehteleva eläintalo!

Päätimme jatkaa etsintää OnniHarrija samalla kiinnyimme tähän hienostuneeseen herraan todella paljon. Kävelimme laumana ja vietimme hyvää aikaa. Onni ihaili isoa veljeään tavattomasti Lassen ja Toren myötäillessä. Nimesimme kulkijan Harriksi harmaan turkin perusteella.

Harri nukkui kiltisti sängyn vierellä lattialla, odotti ruokaansa rauhassa ja toimi juuri niin kuin hyvin opetettujen koirien tuleekin tehdä.  Olimme kovin onnellisia, mutta samalla pahoillamme siitä, että omistajia ei kuulunut. Orimattilasta käytiin Harria ihastelemassa. Ymmärsimme, että perhe on tosissaan ja osaisi arvostaa Harria. Kaksi viikkoa kului ja päätimme antaa löytölapsen uuteen hyvään kotiin ja niin Harrista tuli Romeo.

Orimattilassa kodissa odotti kaksi lapinkoirasiskoa. Harri sai hyvän kodin ja paljon rakkautta. Neljän onnellisen vuoden jälkeen diagnosoitiin IMHA, rankka sairaus, jota ei maallikko pysty edes kuvailemaan. Verensiirrot, tiputukset, steroidit, antibiootit ynnä muut raskaat hoidot sekä eläinsairaalassa että kotona veivät voimat ja tänään pieni matkamiehemme siirtyi sateenkaarisillalle.  Olemme kaikki sanattomia.

Vaikka kyse oli vain kahdesta yhteisestä viikosta, tuntuu kuin kyse olisi omasta koirasta. Joku tarkoitus lienee ollut, että herra tepasteli juuri meille ja sopeutui laumaan saman tien. Joku tarkoitus lienee varmasti ollut myös sillä, että uusi hyvä koti löytyi kuin vahingossa. Tiet vain kohtasivat.

Olemme hyvin kiitollisia tästä kaikesta – myös nyt surun hetkellä. AINA on syytä auttaa avuntarvitsijaa – ilon saa takaisin moninkertaisena.

monni ja romeo

 

 

Keskikesän puuhia

Onneksi päästiin mökille! AutossaMökkeily kuuluu kesään ja on niitä harvoja maisemanvaihdoksia kotikulmien talsimiselle ja nuuhkimiselle. Sitä paitsi automatkailu on jännittävää, kun koskaan ei tiedä mistä käännytään ja mitä lasin takana vilahtaa. Ohi ajavissa autoissakin saattaa olla jotain merkillepantavaa. Kun auton vilkku napsahtaa päälle, nousee ainakin Lasse rivakasti tarkistamaan tilannetta. Lasse onkin tehokkaampi navigaattori kuin tekniset laitteet konsanaan

Säätila on huomattavasti parantunut sitten juhannuksen. Mustikassa1Lämmönn myötä myös hyttyset, ampiaiset ja paarmat näyttävät virkistyneen. Viime kesän karmeista kokemuksista viisastuneina varomme käärmeitä entistä tarkemmin. Yhden vaskitsan tapasimme paistattelemassa päivää keskellä tietä ja jätimme sen rauhaan, sillä ne eivät ole vaaraksi kenellekään. Myös yksi kyykäärme oli saatu pyydystettyä muovisaaviin kuskattavaksi kauas metsien taakse.  Voi ihana, kamala luonto!

Vahtipojat rakastavat mustikoita. Onni ja Tore napsivat Lasse_mustikassaniitä puskista ihan itse, mutta Lasse haluaa jokaisen marjan yksilöllisesti tarjoiltuina. Mustikoiden ylivoimainen terveellisyys lienee hyväksi myös koirille. Ainakin ne maistuvat. Sen sijaan mansikat eivät kelpaa missään muodossa. Kesän ensimmäiset kantarellit pilkistelivät sammaleessa ja Lasse osallistui keräämiseen hämähäkinverkot kuonollaan.

Lähes 30-asteen kuumuus ottaa koville. Erityisesti Ikkunassakotiinlähdön aikaan kuuma auto ei liiemmin houkuttele. Onneksi sivutiellä voi vielä tuuletella avoimen ikkunan ääressä. Harmi vaan, kun sitä riemua ei kestä kuin reilun kilometrin ajan. Sitten voikin oikaista takapenkille ja vedellä hirsiä kotiin saakka. Parin päivän visiitti mökillä antaa unenlahjoja ja ajattelemisen aihetta pitkälle viikkoon.

Video Toresta mustikkapuskassa.

 

Palloileva vieras

Nipsu3Kuluvana kesänä ei aurinko ole liiemmin lämmittänyt. Nyt kuitenkin tärppäsi ja vahtipojat saivat lämpimän auringonpaisteen lisäksi vieraita, kun Nipsu Nummelasta  tuli yllätysvierailulle ja pojat pääsivät pihan aitaukseen isolla porukalla.

Nipsu on 7-kuinen coton de Nipsu1tuleard -nuorukainen. Valkoinen lumipallonappisilmä herätti vahtipojissa kummastusta. Vilkas, leikkisä, rohkea ja äärettömän kiltti Nipsu oli kaikkien kaveri. Ihmettely, kuopan kaivaminen ja leikkiin kutsu oli hauskaa, mutta ehdottomasti jännittävintä oli seurata Onnin pallopeliä. Nipsu juoksi sitkeästi Onnin perässä tämän noutaessa palloaan, jonka joku aina joutuu heittämään.

Onni haluaa syöttää palloa ja siksi peliin tarvitaan erillinen Nipsu2heittäjä. Nipsu toistaiseksi ainokaisena pallottelee jopa yksinään. Kun Onni väsyi, nappasi Nipsu pallon ja pyöritteli sitä suvereenisti – siinä sitä riitti vahtipojilla ihmettelyä!

Lähes kolme tuntia mielenkiintoista tekemistä aitauksessa antoi hyvät unenlahjat. Tästä saimme vielä seuraavana päivänä nauttia – nimittäin se kesäkuinen kaatosadesunnuntai oli kuin suoraan syyskuulta.