Onni täytti 16 vuotta – siis kuusitoista! Se on upea saavutus kenelle koiralle hyvänsä.
Menneen talven aikana Onni on saanut säännöllisen sydänlääkityksen lisäksi nivelten toimintaa helpottavaa Librelaa. Lenkit ovat lyhentyneet vuosien takaisista hevostalleista, åminneista, metsälenkeistä ja luonnonsuojelualueista lyhyisiin kotinurkkien nuuskimiseen. Pidemmälle suuntautuvalle retkelle pakkaudumme autoon ja sieltä jatkamme käpälin.
Onni saa itse päättää lenkkinsä pituuden. Välillä vaikuttaa, että kyse on mäyräkoiramaisesta itsepäisyydestä: jos päättää jäädä tiukkana maahan makaamaan, niin sitten voikin kääntyä ja juosta loppumatkan kotiin. Kotona kun aina saa jotain hyvää suuhunpantavaa. Mutta ensin pitää ”tappaa” pikkuveli ajamalla hurjaa vauhtia takaa ja kurkuttamalla oikein kunnolla. Tässä vaiheessa ihmetellemme mistä tuo voima ja vauhti tulee!
Elämää vanhustentalossa
Leopold on koko ikänsä asunut seniorikoirien kanssa. Ensimmäisen vuoden Leo sai nukkua viisaan Lasse-vanhuksen turvallisessa ja rauhallisessa huomassa. Lassen lähdön jälkeen myös Toren ja Onnin voimat hiljalleen hiipuivat ja meno alkoi muuttua verkkaiseksi. Piristystä päiviin toi Toren päivittäiset vierailut ja yhteiset kävelyt. Toren murheellisen ja yhtäkkisen lähdön jälkeen ei näitä iloisia yllätysvierailuja ole enää ollut. Ikävä jäi ja tyhjä paikka nojatuolissa. Luopuminen on niin äärettömän tuskallista.
Erilaisia ovat myös poikien luonteet. Sähäköiden, täyttä laukkaa rynnivien ja haukkuvien Josefa-mäyrinkäisten meno on ollut toisenlaista kuin Leon viipyilevä kulku. Välillä palveluskuntaa harmittaa tämä verkkainen, kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tahoja tiiraileva, muita kulkijoita odottava ja jokaista risteystä tarkkaan harkitseva kulkutapa.
Miksi emme enää säntää z-kirjaimen muotoista rataa kuten Lasse? Miksi emme hauku skuutteja tai mopoja kuten Tore – senkin uhalla, että jää alle? Nyt kuljemme kaikessa rauhassa. Ääritilanteissa todella ”vaarallisille” koirille kuten kultaisille noutajille, Leo nostaa korviahuumaavan metelin. Mutta kukaan ei ole niin kova kuopimaan kuin Leo – siitä ei meinaa tulla loppua, kun aina voi aloittaa uuden rundin.
Niin erilaisia, niin täydellisiä, niin rakkaita
Alkuperäisen Kauklahden vahtipoikien kolmen koiran kokoonpano on pienentynyt ja jäljellä on enää Onni. Leo ei suoranaisesti kuulu vahtipoikiin, koska hän ei vahdi. Leo seurailee ikkunasta, mutta ei havaitse kadulla vaaroja tai ärsyttäviä kulkijoita.
Saman rotuisten ja jopa samansukuisten koirien luonne-eroja on mielen-kiintoista seurata. Jokainen koira on yksilö omine luonteenpiirteineen ja temperamentteineen. Monesti näitä omia sohvaperunoita katsellessaan tulee pohtineeksi lukuisia kodittomia ja kaltoin kohdeltuja eläimiä: heilläkin kaikilla on oma persoonansa, omat haaveensa ja ajatuksensa. Kaikkia maailman kärsiviä ei kuitenkaan voi pelastaa vaikka niin haluaisi. Omat avustusroposeni lahjoitan aina eläinten hyväksi. Viime vuoden alusta alkaen kohteena ovat olleet Ukrainan sodan jaloissa kärsivät eläimet. Sydän särkyy pelkästään ajatellessa näitä viattomia luontokappaleita, jotka kärsivät ihmisen hulluudesta ja vallanhalusta.
