Pieni poikamme Leopold täytti jo kuusi kuukautta! Ensimmäinen puolivuotis-kausi on ollut yhtä hulinaa, villiä menoa ja hauskanpitoa! Onni on saa-nut Leosta kärppääkin nopeamman leikkikaverin – tästä Onni tuskin osasi edes uneksia. Nyt saa painia, möyrytä, juosta ja reuhuta sydämen kyllyydestä. Pallo ei enää ole se ykkösjuttu, mutta juttu vähän kumminkin – onhan siitä kiva kinastella. Lasse-parka saa pienen häirikön niskaansa milloin mistäkin suunnasta ja joudummekin usein pelastamaan Lassen rajuilta taklauksilta. Mutta nukkumakaveriksi Lasse on Leolle todella mieluinen. Ison veljen reppuselkään on kiva käpertyä.
Pentukoiran kehittymistä on kiva seurata. Joka päivä opitaan isolta pojilta jotain uutta. Jalannosto on jo hyvin hallussa. Vahinkoja sattuu silloin tällöin, mutta yritys on aina osua paperille tai tarkoitukseen varatuille pyyhkeille. Oman nimen Leo tunnistaa lähes aina, jos vain arvon mäyräkoiran sopii kutsuun vastata! Onnin ja Toren laulukuorossa on cantore minores -äänisellä jäsenellä oma paikkansa.
Terävät maitohampaat alkavat vähitellen vaihtua. Onneksi, sillä näihin piikkeihin olemmekin jo kovin kyllästyneitä. Ulkona on syytä kulkea silmät avoinna ja hihna tiukalla, koska pieneen suuhun napsitaan kaikkea mahdollista. Leopold on hyvin rohkea ja haluaa tutustua kaikkiin kulkijoihin riippumatta siitä onko toinen lainkaan kiinnostunut. Kaikkia havaittuja kanssakulkijoita odotellaan ja ihmetellään eikä edes isot tummat koirat pelota pientä kulkijaa.
Lassen elämä on nukkumista ja syömistä. Sapuska maistuu ja nykyään aiempi nirsoilija jonottaa ruokaa kuin ruokaa yhtä innokkaasti. Päivät kuluvat nukkuessa ja myös yöt ovat rauhoittuneet turhasta vaeltelusta. Tähän on auttanut senioreiden levottomuutta lievittävät lisäravinteet. Ulkoilu on rajoittunut lyhyisiin lenkkeihin lähimaastossa. Kuulo on mennyt jo aikoja sitten, mutta näkö- ja erityisesti hajuaisti pelaavat edelleen hienosti. Siksipä verkkaiset lenkit – erityisesti metsäpoluilla lukuisine hajuineen kestävät ja kestävät. Mikäpä siinä, mutta laumanvartijana ikänsä kunnostautunut Onni ei kestä Lassen jäämistä porukasta ja niinpä kävelyretkiä usein tehdään erilaisilla kokoonpanoilla eri nopeuksilla.
Voimien hiipumista ja elämän hidastumista on haikeaa katsella. Aiempi adhd-Lasse on nyt rauhallinen ja mietteliäs. Ikää on jo 15 vuotta ja 9 kuukautta – niin kunnioitettava määrä pahnanpohjimmaisena syntyneelle, vaikeasta halvauksesta ja selkäleikkauksesta selvinneelle ja erilaista vaivoista kärsineelle urhealle mäyräkoiralle, jota me kaikki rakastamme aivan suunnattomasti! Sydänlääkitys on tuonut korvaamattoman avun jo lähes kahden vuoden ajan. Lasse on kuitenkin edelleen oma itsensä – iloinen, utelias ja lempeä.
Lassen lisäksi kesän 2004 Josefa-pentueesta on tietääksemme jäljellä enää Lazarro kutsumanimeltään Doni. Vanhat herrat tapasivat pitkästä aikaa. Yrityksistä huolimatta kuvan saaminen viidestä mäyräkoirasta oli hankalaa. Kuvassa sitkeät harmaahapsiset veljekset 🙂
Toren suhtauminen verisukulaiseensa on muuttunut kuukausien aikana. Alkuaikojen ärtyneisyys ja komentelu on lauhtunut mukavaksi yhteiseloksi. Toren isä edustaa Arvocas-klaania kuten pieni Leopold. Toisaalta Toren äiti edustaa Josefa-klaania kuten Lasse ja Onni. Tore onkin yhdistävä linkki kahden upean mäyräkoirasuvun välillä. Koska koko porukka viettää lähes kaikki arkipäivät yhdessä, on leppoisa yhteiselo tärkeää.
Eritahtinen ulkoilu ja kaiken-ikäisten huomiointi on nyt arkeamme. Vuosien varrella oli päässyt unohtumaan millaista elämä pentu-perheessä on! Toisaalta elämä seniorin kanssa on meille uutta ja täytyy sanoa, että kaikessa työläydessään upeaa – nautimme jokaisesta päivästä ja yöstä ihanan vaarimme kanssa vaikka heräämme öisin viemään porukkaa pihalle ja päivisin konttaamme pesemässä lattiaa ja mattoja. Pikkujuttuja ne vain ovat. Jokainen päivä on juhlaa mukavassa porukassa!
💗 Ihanat seniorit ja juniori! 💗